SOLin Joutsenmerkitty hotellisiivous seitsemän vuotta

SOLin Joutsenmerkitty hotellisiivous seitsemän vuotta
SOL sai ensimmäisenä Suomessa Joutsenmerkin hotellisiivouksen toimialalle vuonna 2018. Joutsenmerkki kuuluu ympäristömerkkien perheeseen, joita juhlitaan tänään 9.lokakuuta kansainvälisenä World Ecolabel Day:na. SOLin hotellisiivouksessa työtä ympäristön hyväksi on tehty pitkäjänteisesti ja jatkuvasti kehittäen.
Pesuaineet muodostavat siivouspalveluissa suurimman yksittäisen ympäristöä kuormittavan tekijän. Siksi SOL painottaa siivouspalveluissa ympäristömerkittyjen puhdistusaineiden käyttöä ja kemikaalien käytön rajoittamista. Muita Joutsenmerkin kriteerejä ovat muun muassa ympäristövaikutusten minimointi, eettisten periaatteiden noudattaminen, yrityksen vastuullisuus sekä johtamisen ammattimaisuus ja henkilökunnan ympäristökoulutus.
Ympäristövastuullista hotellisiivousta
Ympäristövastuullisuus kehittyy siivouksessa jatkuvasti. Kemikaalittomat sekä vähemmän vettä käyttävät siivousmenetelmät kehittyvät. Kierrätettävyys huomioidaan yhä paremmin siivouksessa käytettävien koneiden valmistuksessa. Kun esimerkiksi SOLin siivouksessa käyttämä kone tulee elinkaarensa päähän, 95 % koneen osista voidaan kierrättää.
– Myös monella hotellilla on itselläänkin ympäristömerkki. Hotellisiivouksen Joutsenmerkki tukee näin myös asiakkaidemme tavoitteita ja liiketoimintaa. Kun olemme kolmannen osapuolen validoimia, asiakas voi varmistaa, että toimimme aidosti ympäristöystävällisesti”, SOLin ympäristöpäällikkö Minna Länsimies sanoo.
SOL auttaa asiakasta saavuttamaan omat ympäristötavoitteensa. SOL Palvelut on kehittänyt hiilijalanjälkilaskurin, jonka avulla voidaan laskea palvelutuotannosta aiheutuva hiilijalanjälki. Asiakas saa siis tietoa ostamansa palvelun hiilijalanjäljestä.
– Hiilijalanjälkilaskurin avulla voimme kehittää palveluntuotantoamme aina vain ympäristöystävällisemmäksi. Näin myös autamme asiakasta tuottamaan ympäristöystävällisiä hotellipalveluita, Länsimies kertoo.
Hotellisiivouksen toimintaa kehitetään jatkuvasti vastaamaan asiakasvaatimuksia
SOL on ottanut palvelukonseptien laadinnassa huomioon eri ympäristövaikutukset ja pyrkinyt valitsemaan ympäristölle parhaat tuotteet ja toimintatavat. Henkilöstöä koulutetaan jatkuvasti. Esimerkiksi jokainen hotellisiivouksessa työskentelevä SOLilainen käy Joutsenmerkki-perehdytyksen.
SOLin Joutsenmerkityssä hotellisiivouksessa tehdään puhdasta jälkeä, ympäristöä kunnioitten. Se tarkoittaa:
- Ympäristömerkittyjä puhdistusaineita ja tarkkaa annostelua
- Tehokkaita ja taloudellisia kuljetuksia
- Tiukkoja rajoituksia hajusteille, säilöntäaineille ja allergeeneille
- Tiukkoja rajoituksia ympäristölle ja vesieliöille haitallisille aineille
Pieni määrä riittää – parempi ympäristölle!