Matot pesulle

Erityisesti nyt kesäaika (joulun ohella) on juuri sitä hetkeä, kun matoille halutaan antaa kyytiä niihin kertyneistä tahroista ja käytön tuomasta patinasta. Joillekin on kesäloman tuomaan ”lukujärjestykseen” kuulunut retket mattolaitureille, jolloin kevyimpiä mattoja on rullattu kainaloon ja suunnistettu pesuretkelle aurinkoista päivää viettämään hyötyliikunnan parissa.

Mattojen ja tekstiilien huolto yleisesti on hyvä asia. Yksinkertaisesti mikään asia ei kestä ilman säännöllistä huoltoa…ainakaan pitkään. Terveydestä on huolehdittava säännöllisesti, hampaat on käytävä tarkastuttamassa tasaisin väliajoin, hiukset on leikattava välillä, auto kaipaa toimiakseen säännöllistä huolenpitoa, parisuhdekaan ei kanna priimana maaliin asti ilman omaa ”öljynvaihtoansa”

Kaikelle olisi hyvä olla oma huoltokirjansa, myös kodin sisustuksen yhdelle tärkeimmistä elementeistä eli matoille! Siksi herätänkin ajatuksen asiaan, kuinka usein ja missä huollat mattosi antaen näin niille mahdollisimman pitkän elinkaaren sekä silmiä miellyttävän ulkonäön?

Jo edellä mainitsemillani huollon kohteilla, kaikilla on omat ammattilaisensa niiden hoitoon. Mikset siis toisi mattojasi ammattilaisten käsiin? Osaavissa käsissä mattopesun ammattilainen osaa valita matollesi oikean pesutavan ja huolehtii, että ympäristöystävälliset pesuaineet sekä kuivaustapa on tuotteelle juuri tarkoitettu.

Mutta sinun näkökulmastasi, mikä on saamasi hyöty pesulakäynnin jälkeen?

  • Voit luottaa, että mattosi on hyvissä ja osaavissa käsissä.
  • Pesulalla on parhaat mahdolliset aineet/välineet saada puhdasta aikaan.
  • Saat viivata yhden asian muiden huoleksi viikko-ohjelmastasi vapauttaen aikasi muihin aktiviteetteihin.
  • Koet pesulakäynnillä yhden aurinkoisen asiakaskokemuksen…ja noutaessasi maton toisen.
  • Samaisella käynnillä voit myös jättää muita sinulle arvokkaita ja tärkeitä vaatteita pesuun.

Vaikka et varsinaisesti huomaisikaan merkittäviä tahroja matossasi, huoneistossa oleva pöly ja ”elämä” kuluttavat mattoja ja muitakin kodin tekstiilejä. Mattojen huoltokirja voisi olla sellainen, että niiden säännöllinen kausihuolto on vähintään kevät- ja syyskaudella, siis kaksi kertaa vuodessa. Pesun jälkeen huomaat aina varmasti mattosi käyneen pesussa. Säännöllisellä huollolla varmistat myös sen, että matossa oleva pöly ja lika eivät syö mattoasi kohtuuttomasti ja se säilyy hyvänä pidempään. Tämän päivän mattojen myyntihinnoittelu voi herättää kysymyksiä uuden ostamisen ja pesetyksen välillä, mutta eettisesti pitkäaikaisen ja mieleisen tuotteen pitämiselle on varmasti omat puolestapuhujansa ja kannattajansa, ympäristö ja vesistömmekin säästyy sille kuuluvassa kunnossa. Samalla tuet kotimaista työtä!

Ja kyllä…palvelu ammattilaisen käsissä veloittaa kukkaroa aina jonkin verran. Jos esimerkiksi yhdistät pesulareissullesi ystäväsi kanssa mukavan tuokion hyvän kahvin ja leivoksen ääressä tai viet samalla reissulla perheesi tai puolisosi syömään tai elokuviin, niin päivälle on olemassa hintalappu…mutta loppuviimein, eikö kaikki ole kuitenkin sen arvoista, jos tämä on sen huoltokirjan mukainen vain 2 krt/vuosi ajatuksella? Ja kuten huomasit, tällä samaisella käynnillä sitä ”elämän huoltoa” sai moni muukin, kuin ainoastaan matto.

Hyvää elämää, puhtautta ja aurinkoista kesää! J

Jarkko H. Palvelupäällikkö SOL Pesulapalveluilla jo reilun 13v:n ajan. Työn vastapainona sopivasti sporttia, lähinnä lenkkeilyä ja talvisin viihdyn myös suksilla, mutta vain ”alamäkilaskua”. Kesäisin viihdyn kaksipyöräisten satulassa, sekä moottorilla varustetun ja poljettavan selässä. Suurin intohimo kuitenkin musiikin parissa: Soittelen parissa eri bändissä kitaraa, joista toisessa yritän parhaani mukaan myös lauleskella + käyn mieluusti keikoilla/konserteissa. Eli pyykkiä, sporttia ja rokkia!!