SOL Palveluilla ja Kainuun ammattiopistolla rautainen yhteistyö Kajaanissa

SOLilla on paljon oppisopimusopiskelijoita Kajaanissa. Viiden vuoden ajan yhteistyötä on tehty Kainuun ammattiopiston (KAO) kanssa. – Yhteistyö SOLin ja ammattiopiston välillä on sujunut aivan loistavasti. Kehitämme erilaisia opetuksen toteutusmuotoja yhdessä niin, että se palvelee kaikkia osapuolia, kertovat Mervi Manninen ja Mari Laakko-Leinonen Kainuun ammattiopistosta.

– SOLin palveluesimies Päivi Seppänen kehuu yhteistyötä ja on tyytyväinen, että SOL lähti mukaan tähän koulutusyhteistyöhön. Viimeisen kahden vuoden aikana yhdeksän työntekijää on suorittanut kiinteistöpalvelujen koko tutkinnon.

Noora Krökki ja Juha Heikkinen aloittivat SOLilla Kainuun keskussairaalassa syksyllä 2015.

Heti kun kiinteistöpalveluiden perustutkinnon suorittaminen oli mahdollista keväällä 2016, oli selvää, että molemmat ovat ryhmässä mukana. Nyt kun opintoja on takana reilu vuosi, ovat Noora ja Juha niin sanotusti voiton puolella. Tutkintotodistus on tarkoitus olla kädessä vuoden vaihteessa. Sekä Nooralla että Juhalla on toiveena jäädä SOLille töihin vielä oppisopimuksen päätyttyäkin – tämä toive on myös työnantajapuolella. Nooralla ja Juhalla ei ollut ennen SOLia mitään puhtaanapitoalan koulutusta tai työkokemusta. Tämä oli hyppy tuntemattomaan, mutta kyllä se hyppy kannatti ottaa!

Opiskelun ja työn yhdistäminen on onnistunut Juhalla ja Nooralla mutkattomasti.

– Tämä on hyvä tapa kouluttautua, sanoo Juha. Juhalla on paljon aiempaa koulutusta ja työkokemusta mm. ICTpuolelta.

Normaalin päiväopiskelun ja työn yhdistäminen on raskasta, tässä systeemissä ei ole aiheutunut niin paljon stressiä.

– Ehkä jossain vaiheessa voisin yhdistää sekä puhtaanapito että ICT-osaamisen, pohtii Juha.

– Olen aika levoton ihminen ja tykkään tehdä työtä, jossa ei tarvitse olla paikallaan, naurahtaa Noora. Kolmen lapsen äitinä en voisi taloudellisesti syistä edes kuvitella tilannetta jossa olisin täyspäiväinen opiskelija.

– Nyt tiedän, että minulla on varmasti työ, mihin mennä ja saan vakituisen toimeentulon. Sekin kannustaa suorittamaan tutkintoa sovitussa aikataulussa, sanoo Noora.

Yhteistyö oppilaitoksen ja opettajien kanssa on toiminut alusta asti hyvin. Käytännössä yhteistyö näkyy SOLin arjessa niin, että keskimäärin kaksi tuntia viikossa opettajat KAO:lta ovat käyneet opettamassa tutkinnon suorittajia SOLin tiloissa. Olemme saaneet tutkinnon suorittajien työvuoroihin nämä sopimaan hyvin. Tutkintotilaisuuksien järjestäminen on ollut helppoa sekä työnantajan että tutkinnon suorittajien näkökulmasta, koska ne menevät ikään kuin työn lomassa. Tutkinnon osien tavoitteiden mukaiset työtehtävät ja tutkintotilaisuudet on saatu tähän asti onnistumaan hyvin. Tarvittaessa tutkinnon tavoitteiden mukaisia työtehtäviä ja tutkintotilaisuuksia voidaan joustavasti sopia SOLin muiden toimipisteiden kanssa Kajaanissa, lisää Päivi. Oppilaitokselta tuleva valmistava koulutus tukee SOLin omaa alkuperehdytystä hyvin, muun muassa ammattisanastojen opettelu on helpottunut.

Syksyllä 2017 aloitti Kainuun keskussairaalassa uusi kiinteistöpalvelujen oppisopimusryhmä, jossa ammattitutkintoa on suorittamassa kahdeksan SOLilaista palveluvastaavaa. Keskussairaalassa käytännössä hyvin onnistuneet koulutukset ovat poikineet uutta yhteistyötä. Seuraava vastaavalla sapluunalla toteutettava kiinteistöpalvelujen oppisopimuskoulutus alkaa Vuokatin majoituspalvelukohteessa vielä myöhemmin tänä syksynä.

Lisätietoja:

SOL Palvelut Oy, johtaja, henkilöstön kehitys Merja Oljakka, puh. +358 400 178 550