5.2.2026Uutinen

Paikalliset vastuullisuusteot lähellä ihmistä

Kuvassa SOLin työntekijä kertomassa lapsille kiinteistöhuollon välineistöstä.

SOLin vastuullisuustyö rakentuu arjen teoista ja läsnäolosta siellä, missä ihmiset elävät ja liikkuvat. Vuonna 2025 SOLin paikallinen vastuullisuustyö konkretisoitui lukuisina tekoina eri puolilla Suomea.

SOL toi turvallisuutta lasten arkeen

Lasten turvallisuus ja hyvinvointi olivat keskiössä useissa paikallisissa vastuullisuusteoissa. Esimerkiksi koulujen alkaessa SOL Palveluiden työntekijät olivat mukana turvaamassa ekaluokkalaisten koulutietä Helsingissä. Keski-Suomessa SOL Henkilöstöpalvelut oli mukana edistämässä lasten liikenneturvallisuutta jakamalla ensimmäisen luokan oppilaille LED-valjaita yhteistyössä Pieni Kulkija -toimijan kanssa. SOL Kiinteistöpalveluiden henkilöstö opasti päiväkotien lapsia talviturvallisuudesta Jyväskylässä ja Savonlinnassa. Lasten kanssa puhuttiin muun muassa siitä, miksi lumikasoissa ei tule leikkiä koneiden ollessa työssä.

Ympäristö- ja siisteyskasvatusta kouluissa ja kampuksella

Ympäristövastuu näkyi vahvasti koulu- ja oppilaitosyhteistyössä. Esimerkiksi Kuhmossa järjestettiin alakoululaisille ympäristö- ja siisteyskasvatukseen keskittyvä tapahtuma, jossa konkreettisesti opittiin kierrätyksestä ja arjen siisteydestä. Vaasassa osallistuttiin korkeakoulukampuksella järjestettyyn Sustainability starts with us! – I’m responsible -vastuullisuustapahtumaan, jossa keskusteltiin kestävistä arjen valinnoista opiskelijoiden ja henkilöstön kanssa. SPR:n ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa tuettiin itsenäistyviä nuoria tarjoamalla siivousopastusta sekä käytännön vinkkejä ja tukea arjen hallintaan. Monilla kouluvierailuilla tarjottiin nuorille myös tietoa monipuolisesta puhtausalasta, TET-jaksoista ja erilaisista urapoluista. Ympäristö- ja siisteyskasvatuksen ohella tehtiin yhteistyötä ammatillisen erityisoppilaitoksen kanssa, jossa laitoshuoltajaopiskelijat suorittivat työssäoppimisjaksoja SOLin ohjauksessa ja vahvistivat työelämävalmiuksiaan.

Luonnon puhtaudesta huolehtiminen on konkreettinen tapa kantaa vastuuta yhteisestä ympäristöstä. SOL Palveluiden tiimi vietti yhteisen aamupäivän roskia keräten Nuuksion kansallispuistossa. Jokainen muovinpala, karkkipaperi ja tölkki on askel kohti puhtaampaa ympäristöä.

Hyvinvointia ja välittämistä

Hyvinvointia ja välittämistä edistettiin myös tukemalla osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja työllistymisen polkuja. SOL Palvelut tarjosi harjoittelu- ja työssäoppimispaikkoja noin 20 puhtausalalla opiskelevalle, pääosin kansainvälisistä ryhmistä tulevalle opiskelijalle tiiviin oppilaitosyhteistyön kautta. Lisäksi järjestettiin loppusyksystä kaikille avoimia peli-iltapäiviä, joissa vahvistettiin yhteisöllisyyttä ja kannustettiin suomen kielen käyttöön rennossa ja turvallisessa ympäristössä. Osa harjoittelijoista työllistyi SOLille jaksonsa jälkeen.

SOL Palveluiden tiimit osallistuivat vuoden aikana useisiin verenluovutustapahtumiin kuten Tallink Silja Linen ja Veripalvelun yhteiseen kampanjaan, jonka tavoitteena oli hankkia tuhansia uusia verenluovuttajia. Veripalvelu toivoo luovuttajiksi ihmisiä monenlaisista taustoista. Koska SOL Palveluiden henkilöstö koostuu kymmenistä eri kansalaisuuksista, on SOLin henkilöstön osallistuminen verenluovutukseen merkittävä apu Veripalveluille.

Itä-Suomessa SOL Palveluiden henkilöstö toi ystävänpäivän aikaan iloa ikäihmisille useilla paikkakunnilla osallistumalla Leivo iloa ikäihmisille -kampanjaan yhdessä asiakkaan kanssa. Samalla alueella jatkettiin myös nuorisokodin kummitoimintaa, jossa nuorten toiveiden mukaisesti tuettiin vapaa-ajan viettoa ja yhteisöllisyyttä.

Joulun alla SOL Palveluiden henkilöstö keräsi Joensuussa, Kuopiossa ja Iisalmessa lahjoituksia Hope ry:n kautta vähävaraisille lapsiperheille. Keräys oli osa pitkäaikaista yhteistyötä.

SOL Pesulapalvelut tuki kesällä Helsingissä järjestettyä kansainvälistä CISV-lastenleiriä pesemällä leiriläisten vuodevaatteet. Leiri kokosi yhteen lapsia ja nuoria kymmenestä eri maasta, ja sen teemoina olivat muun muassa monimuotoisuus, ihmisoikeudet ja kestävä kehitys.

SOL Palvelut teki oppilaitosyhteistyötä tarjoamalla työssäoppimis- ja harjoittelupaikkoja kansainvälisille opiskelijoille. Lisäksi SOL jakoi siivous- ja arjenhallinnan osaamista muun muassa Ivalon rajavartioston varusmiehille, missä koulutuksella vahvistettiin kasarmien terveysturvallisuutta. Lasten ja nuorten hyvinvointia tuettiin konkreettisesti esimerkiksi Pohjois-Haagassa järjestetyillä maksuttomilla vapaa-ajan kerhoilla, kuten jalkapallo- ja shakkikerholla sekä ympäristövastuuta edistämällä, kuten Kemijärvellä toteutetulla keskustan roskienkeruulla.

Paikalliset vastuullisuusteot edistävät yhteistä hyvää. Ne ovat osa SOLin vastuullisuusohjelmaa ja vaikuttavuustavoitteita. SOLilla on yhteiskunnallisesti merkittävä rooli paikallisena toimijana sekä alueellisena työllistäjänä ja suurena veronmaksajana.