Sänkyjen ruhtinattaret

Meistä kaikki viettää ajastaan n.8-10h/vrk:ssa yhtäjaksoisesti symbioosissa peiton ja tyynyn kanssa. Ketkä ovat ne sänkyjen kuninkaalliset, jotka viettävät kuitenkin sängyssä enemmän aikaa, kuin sinä itse??

Herättelisitkö hetken itseäsi kysymyksellä: Koska pesin/pesetin viimeksi peittoni?  Vaikka peitot ja tyynyt suojataankin käytön ajaksi lakanoilla ja tyynyliinoilla, ne eivät kuitenkaan estä kosteuden, hien ja rasvan kampeamista peittosi kuituihin tehden siitä painavan, likaisen, hengittämättömän ja sitä kautta toimimattoman tuotteen…juuri päinvastaisen, kuin se ostohetkellä oli parhaimmillaan.

Tästä syystä on tärkeä huolehtia, että nämä ”sänkyjen ruhtinattaret” saavat arvoistansa kohtelua ja huolletaan vähintään kerran, mielellään kaksi kertaa vuodessa. Näin saat arvoisesi kohtelun niin peitollesi kuin itsellesi. Puhdas peitto ja tyyny parantavat ja ylläpitävät hyvää unenlaatua ja sehän on yksi tärkeimmistä hyvän olon ja elämän peruspilareista.

Hoida petivaatteet oikein

Hyvä peiton tuuletus viikoittain tekee sille hyvää, mutta ei pidemmän päälle kuitenkaan poista siihen kertyviä epähygieenisyyksiä. Ammattilaisen käsittelyssä tuotteet saavat sen valmistajan antaman, sille kuuluvan pesun ja kevyen rumpukuivauksen isossa rummussa, mikä epäpuhtauksien poistamisen lisäksi mukavasti lisää peitteiden pöyhkeyttä ja ilmavuutta.

Hoitamalla peittoa ja tyynyäsi asianmukaisella tavalla voit moninkertaistaa sen käyttöiän sen sijaan, ettet huolehdi sen pesusta lainkaan.

Pesulamme ammattitaitoinen henkilökunta odottaa sänkyvaatteittasi huoltoon, jotta voit taas nauttia hyvästä unen laadusta. Anna kevään raikkauden saapua myös peittoihisi, jotka huollamme käden käänteessä…ja voit vastaanottaa jo kohta saapuvaa kevättä ympäri vuorokauden niin hereillä ollessasi kuin hyvin nukkuessasi puhtaiden peittojen ja tyynyjen ympäröimänä.

Pesun jälkeen huomaat taatusti eron.

Jarkko H. Palvelupäällikkö SOL Pesulapalveluilla jo reilun 13v:n ajan. Työn vastapainona sopivasti sporttia, lähinnä lenkkeilyä ja talvisin viihdyn myös suksilla, mutta vain ”alamäkilaskua”. Kesäisin viihdyn kaksipyöräisten satulassa, sekä moottorilla varustetun ja poljettavan selässä. Suurin intohimo kuitenkin musiikin parissa: Soittelen parissa eri bändissä kitaraa, joista toisessa yritän parhaani mukaan myös lauleskella + käyn mieluusti keikoilla/konserteissa. Eli pyykkiä, sporttia ja rokkia!!