Kasvun paikka

Miksi aina pitää kasvaa? Kuulemme tämän kysymyksen aina silloin tällöin. Se voi yhtä hyvin tarkoittaa kasvua yrityksenä, toimialana, työntekijänä tai ihmisenä. Kysymys sinänsä on aiheellinen ja sitä on toki hyvä pohtia

Pääkirjoitus

Muistatko ensimmäisen työpäiväsi?

Muistat varmaan myös ensimmäisen työpaikkasi, ja todennäköisesti olet silloin ollut kesätöissä. Meillä oli tänä vuonna SOLissa jälleen koko joukko kesätyöntekijöitä, yksistään Suomessa noin 800 eri-ikäistä nuorta. On tärkeää, että heistä jokainen saa myönteisen ensikokemuksen työelämästä.

Pääkirjoitus

Oikeat kysymykset

Toimitusjohtaja Juhapekka Joronen toteaa pääkirjoituksessaan, että SOL oli jo alkuaikoinaan erittäin poikkeava yritys ja edelläkävijä monissa asioissa.

Pääkirjoitus

Yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi

Mitä yhdessä tekeminen merkitsee sinulle? Minulle ja varmasti suurimmalle osalle ihmisistä sen merkitys on suuri. Usein suurempi, kuin heti tulee edes ajatelleeksi. Kokemusten jakaminen sekä yhdessä tekeminen on antoisaa.

Pääkirjoitus

Keskity olennaiseen

Nykyään elämä on kiireistä, maailma on täynnä erilaisia ärsykkeitä ja lukemattomia ajan käytön mahdollisuuksia. Vaihtoehtoja on paljon enemmän, kuin mitä on mahdollista valita. Tämä saattaa tuottaa monelle tarpeetonta stressiä ja ahdistusta. Meidän on yhä vaikeampi keskittyä olennaiseen ja olla aidosti läsnä hetkessä.

Pääkirjoitus