Tekstiilien käsittelijä
Haemme asiakkallemme Keravalle
Tekstiilien käsittelijää
Työnkuvaan kuuluu erinäisiä ompelimon tekstiilien käsittelyn työtehtäviä osana suurta teollisuuspesulaa. Työnkuvana on pääasiassa tekstiilien tarkastaminen ja poistaminen sekä merkkaus. Käsiteltävät tekstiilit ovat ensimmäkseen työvaatteita, potilasvaatteita ja muita tekstiileitä.
Eduksi katsotaan alalle soveltuva koulutus ja kokemus ompelusta. Hakijoilta odotamme hyvää asennetta, rutiininsietokykyä ja motivaatiota alan töihin.
Toivomme hakijoilta riittävää suomen kielen taitoa, sillä perehdytys työhön on suomeksi. Työtä lähtökohtaisesti tarjolla kokoaikaisesti ainakin kesän yli, mutta jatko on myös mahdollista
Työtä tehdään arkisin aamuvuorossa noin klo 7.00 – 15.20. Palkkaus on Tekstiilihuoltoalan työehtosopimuksen mukainen. Työpaikka sijaitsee kätevien kulkuyhteyksien varrella Savion juna-aseman lähettyvillä.
Työt alkavat sovitusti mahdollisimman pian. Jätäthän siis hakemuksesi mahdollisimman pian oheisen linkin kautta suoraan rekrytointijärjestelmäämme. Sähköpostitse saapuneita hakemuksia emme valitettavasti käsittele erikseen.
Työsuhteen tyyppi: Määräaikainen kokoaikainen
Tarjoamme
– Smartum-liikuntasaldo
– Työterveyshuolto
Ota yhteyttä:
Sähköposti: marjukka.loukko@sol.fi Sijainti: 04200 Kerava
Työhakemuslomakkeen tiedot tallennetaan työnhakijarekisteriin. Yksityisyyden suojaamiseksi laki edellyttää ilmoittamaan tällaisen rekisterin olemassaolosta ja käyttötarkoituksesta. Nämä asiat selviävät rekisteriselosteesta. Kehotamme sinua tutustumaan aineistoon oheisen linkin avulla. Käsittelemme antamiasi tietoja luottamuksellisesti.