Puhtaudella on tärkeä rooli elintarviketeollisuuden siivouksessa

SOL:in ja Evertasten yhteistyö alkoi muutama vuosi sitten, kun Suomen suurimpiin kuuluva take away – ja lentocatering-palveluita tuottava yritys Evertaste tarvitsi lisäsiivouspalveluita elintarviketeollisuuden tuotantotiloihin sekä tuotannon koneiden ja laitteiden puhdistukseen.

Evertasten tekemän kilpailutuksen myötä SOL valikoitui palveluntuottajaksi. SOL:n ratkaisukeskeinen ajattelutapa miellytti ja siitä sai alkunsa yhteistyö, joka on laajentunut ja syventynyt. SOL vastaa Evertasten tuotantolaitoksen ja siihen kuuluvien toimistotilojen sekä lounasravintolan siivouksesta. Sen lisäksi kalustonpuhdistukseen on vuokrattu SOLin kautta kaksi erillistä työntekijää.

Uusia ideoita siivoustyön kehittämiseksi

Evertaste käänsi ajatukset päivittäisestä siivoustyöstä kokonaisvaltaisempaan ja ennalta ehkäisevään siivoustyöhön. SOL:ilta tuli fiksuimmat ideat kokonaisvaltaiseen siivoustyön muutokseen.

Minna Nurvo Evertaste
Evertasten laatu- ja turvallisuuspäällikkö Minna Nurvo.

– Nykyään teemme ennaltaehkäisevää siivousta, eikä vain sitä, että poistetaan liat päivän päätteeksi. Muutimme ajatuksen suuntaa kokonaan ja saimme SOL:ilta siihen erittäin hyviä vinkkejä, kertoo Evertasten laatu- ja turvallisuuspäällikkö Minna Nurvo.

Siivouksen laatua tarkastetaan joka kuukausi yhdessä palveluntuottajan kanssa. Laatukierrossa ei niinkään etsitä missä on mennyt vikaan, vaan tarkoituksena on kehittää yhteistä tekemistä entisestään.

– Poikkeamiin reagoidaan, jos sellaisia on, mutta keskitymme erityisesti siihen, miten tuotantotapoja voidaan kehittää ja asioita tehdä paremmin.

Myös yhteistyö kohdevastaavan kanssa toimii Nurvon mukaan erittäin hyvin ja on tärkeä osa sitä, että asiat menevät eteenpäin.

Evertaste ulkoisti koneiden pesut SOL:ille, jotta omat työntekijät voivat keskittyä tuotantotyöhön

Jarkki Yli-Kaakkuri
SOL:in projektipäällikkö Jaakko Uusi-Kakkuri

SOL:in projektipäällikkö Jaakko Uusi-Kakkuri kertoo, että Evertasten tuotannon kasvaessa tarve SOL:in tuottamille palveluille on kasvanut myös sitä mukaan. Siivouspalveluiden ohelle Evertaste tilasi osaajia tuotantokoneiden kokonaisvaltaiseen pesuun, jotta Evertasten tuotantotyöntekijöiden aika tuotannon parissa voidaan maksimoida.

– Evertasten työntekijöille jää enemmän aikaa itse tuotannon parissa, kun heidän ei tarvitse pestä laitteita vuoron päätteeksi. Ensin rekrytoimme heille yhden koneiden siivouksesta vastaavan palveluosaajan, sitten toisen ja nyt myytiin vielä kaksi lisää molempiin vuoroihin lisää, Uusi-Kaakkuri kertoo yhteistyön viimeisimmistä käänteistä.

Lue lisää SOL Siivouspalveluiden elintarviketeollisuuden puhtaanapidon ja siivouksen osaamisesta.