Kirpparilöydöille pitkää ikää!

Käytettyjen vaatteiden kierto on lisääntynyt ja yhä enemmän vaatteita ostetaan ja myydään erilaisissa Second Hand -palveluissa kuten kirpputoreilla ja netin osto- ja myyntipalstoilla. Monesti vaatteita ostetaan käytettyinä, koska se on ekologisempaa, taloudellisempaa ja lisäksi on mahdollista tehdä yksilöllisiä löytöjä. Vaatteiden metsästys saattaakin olla harrastus, jolla pukeutumiseen saadaan ainutlaatuisuutta. Kirpputorilla ja Second Hand -liikkeissä kiertäminen on parhaimmillaan kuin aarteen etsimistä -koskaan ei tiedä mikä helmi tulee vastaan, eikä samanlaista löydy kaupasta.  

Käytetyn vaatteen kotiuttaminen 

Käytettynä ostettua vaatetta ei suositella sellaisenaan laittamaan suoraan vaatekaappiin, jos aiempia säilytysolosuhteita ei tunneta, koska tuliaisena voi vielä nykyäänkin saada esimerkiksi koit ja turkiskuoriaiset tai ummehtunutta hajua. Vaate kannattaa jo ostaessa ensin tarkistaa läpi, valoa vasten näkee mahdolliset reiät ja haurastumat parhaiten ja samalla voi tarkistaa pesuohjeen ja materiaalin. Osan vaatteista voi pestä kotikoneessa vesipesussa, mutta esimerkiksi silkkihuivit, villakangastakit, juhlamekot ja pikkutakit kannattaa tuoda pesulaan kemialliseen pesuun

SOL Pesuloissa on myös mahdollista poistaa hajuja otsonointimenetelmällä, joka poistaa epämiellyttäviä tuoksuja. Käsittely desinfioi tuotteen, sekä tuhoaa homesienet ja itiöt sekä bakteerit. Otsonointimenetelmä sopii esimerkiksi vintillä tai varastossa ummehtuneille vaatteille, sekä hatuille, lakeille, laukuille ja kengille, joita ei muuten voida pestä. 

Miksi vaate pitää pestä?  

Tahrojen kohdalla pesun tarpeen määrittely on selkeää, mutta lisäksi ihosta irtoaa rasvaa ja kankaalle voi myös päätyä tahroja, jotka eivät näy silmällä. Ajan myötä lika ja hiki pinttyvät kiinni ja voivat muuttaa kankaan väriä/tuntua ja näin lyhentää käyttöikää. Oikeat lämpötilat ja pesutavat ovat oleellisia kankaan ominaisuuksien säilymisen kannalta, sekä hygieenisyyden varmistamiseksi. Puhdas ja silitetty vaate näyttää hyvältä ja sitä on miellyttävä käyttää. Vaate tulee silittää ainoastaan puhtaana, koska jos silitysraudan lämpö polttaa lian kankaaseen, ei tahra lähde pois enää edes pesussa.  

 Oikealla huollolla lisää käyttöikää 

Toivomme, että vintagevaatteista ja Second Hand -löydöistä pidetään hyvää huolta, jotta ne kestävät käytössä mahdollisimman kauan. Jos huomaa vaatteessa pienen vian -tahran tai reiän, ei vaatetta kannata heti hylätä. Pinttynyttä tahraa ei välttämättä saa enää poistettua, mutta reiän tai repeämän voi korjata ja esimerkiksi laadukkaan takin vuorikankaan paikata tai vaihtaa. Edullisen kirpparilöydön kohdalla voi pesulan palvelun hinta joskus tuntua korkealta, mutta kannattaa miettiä, että jos laskee ostohinnan ja pesuhinnan yhteen, ei todennäköisesti saa uutena kaupasta vastaavanlaatuista vaatetta hankittua. Oikein huollettu vaate myös säilyttää paremmin jälleenmyyntiarvonsa, jos siitä joskus päättääkin luopua.  

Moni asiakas epäröi, voiko tuotteen tuoda vielä pesulaan ja saako tästä nyt enää käyttökelpoista. Usein käy niin, että kun vaate saa ammattilaisen suorittaman spa-hoidon, jossa se esikäsitellään, pestään materiaalin huomioivalla pesutavalla, silitetään ja laitetaan henkarille, niin lopputulos on kuin uusi vaate! 

Elisa K. Tekstiilialan koulutuksen saanut pesula-alan moniosaaja: työkokemusta reilun 8 vuoden aikana kertynyt erilaisissa työtehtävissä myymälänhoitajasta palvelupäällikköön. Parasta SOLilla on mahdollisuus kehittyä ja päästä oppimaan uutta.