Johtamisessa mennään nyt iholle

Olemme SOLissa käynnistäneet yhden yrityksemme isoimmista johtamiskoulutuksista, jonka avulla aiomme harpata johtamisessa kokonaan uudelle levelille. Business Akatemia -nimellä kulkeva koulutusohjelma käynnistyi viime vuonna, ja syksyyn 2020 mennessä koulutukseen on osallistunut noin 150 henkeä.

Blogi Koulutuksen tarinat

Ammattitutkinto antoi hyvät eväät esimiestyöhön

Tampereella myymäläsiivouksen palveluesimiehenä työskentelevä Heidi Kivinen sai päätökseen lähiesimiehen ammattitutkinnon Järvenpään Keudassa. Opinnot toivat Kiviselle uusia välineitä ajanhallintaan ja lisää osaamista valmentavaan esimiestyöhän.

Uutiset

Sähköinen dokumentointi tuo työntekoon mielekkyyttä

Hämeenlinnassa vartijoiden esimiehenä toimiva Jari Lindsten saattoi päätöksen lähiesimiehen ammattitutkinnon Järvenpään Keudassa. Opinnot tekivät Lindstenin työstä aiempaa mielenkiintoisempaa, ja projektityöstä koituu lisäarvoa myös SOLin asiakkaille.

Uutiset

SOL-polku on SOL Palveluiden ja Ammattiopisto Liven yhteinen vastaus akuuttiin työvoimatarpeeseen

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) myönsi syksyllä 2018 Invalidisäätiölle ammatillisen koulutuksen lisärahoitusta 75 opiskelupaikan verran eli yhteensä noin 2,15 milj. euroa. Opiskelijapaikat tarkoitettiin helpottamaan osaavan työvoiman alueellisia ja ammattialoittaisia saatavuusongelmia. Akuutteja työvoiman saatavuusongelmia löytyy mm. puhtaanapito-alalta. Ammattiopisto Live ja SOL Palvelut Oy hakevat ratkaisuja alan työvoimavajeeseen tiivistämällä yhteistyötään SOL-polku –oppimisympäristön avulla.

Uutiset