Rovaniemi siistiksi

Koronan myötä kasvanut take away – kulttuuri näkyy roskaamisen lisääntymisenä.

Paikallinen roskienkeräyskampanja innosti SOL Henkilöstöpalveluiden Terhiä ja Ristoa osallistumaan aamuiseen keräystalkooseen. Kahden tunnin aikana roskia kerääntyi yhteensä 150 litraa Rovaniemen Lainaanrannan puistoaluelta, jossa sijaitsee koirapuisto, lasten leikkipuisto, mattojen pesupaikka sekä venelaituri. Alueen läpi kulkee suosittu lenkkipolku, jota pitkin pääsee rantaviivaa seuraten Jyrhämän laavulta Arktikumin kasvitieteelliseen puistoon asti.

Tuuli oli kuljettanut isompia roskia niin, että ne kasaantuivat järjestäen aina pensaiden juurille ja kivikkoihin. Pensaat ja rantakivikot olivat tästä syystä täynnä ruokapakkauksia, kuten leivonnaisten paperipusseja, kartonkimukeja, dippikoteloita ja hampurilaisten käärepapereita. Olipa siellä pari särkynyttä lasipulloakin. Nurmialueiden reunoja ja parkkipaikkojen pensaiden juuria puolestaan koristivat tuhannet tupakantumpit.

Näkyvää muutosta saa aikaan, jos keskittyy pelkkiin ruokapakkauksiin, mutta tupakantumppien ja koirien jätösten kerääminen puistoalueilta on paljon hitaampaa puuhaa. Tästä syystä ruokapakkausten kerääminen myös tuntuu palkitsevammalta, kun taas tupakantumpit ja koirien jätökset jäävät helposti aloilleen moneksi vuodeksi keräystalkoista huolimatta. Toisaalta, piknikkiä ei tee mieli pystyttää tupakantumppien ja koirien jätösten päälle, joten nurmialue jää ”kaukaa kauniiksi”, mutta käytännössä käyttämättä, jos niitä ei kerätä. Tupakantumpeilla ja koirien jätöksillä voi olla myös terveysvaikutuksista samalla nurmialueella leikkiviin lapsiin ja koiriin, jotka kumpainenkin saattavat ottaa suuhunsa mitä tahansa. Todella monista koirien jätöksistä pilkotti sisältä tupakantumppi tai särkynyt muovinpalanen.