Virolainen Robert eteni urallaan palveluesimieheksi

Robert Tedre muutti Suomeen vuonna 2011, eteni hotellisiivouksen palveluvastaavasta palveluesimieheksi, opiskeli pari tutkintoa ja pokkasi matkallaan kaksi merkittävää SOLin myöntämää palkintoa.  Ja näin se tehdään.

Palveluesimiehenä SOLissa työskentelevä Robert Tedre päätyi Virosta Suomeen vuonna 2011 sattuman kautta. Robertin perhetuttu työskenteli tuolloin SOLilla Långvikin kokous- ja kylpylähotellilla palveluohjaajana, ja tarjosi Robertin puolisolle työpaikkaa joulukuussa 2010. Puoliso käväisi kokeilemassa työntekoa Suomessa, mutta kokeilujakson jälkeen pariskunta totesi, että elo erillään ei ole heitä varten.
– Päätimme, että muutamme Suomeen vain, jos meille molemmille löytyy töitä, Robert kertoo.

”Tässä sitä nyt ollaan”

Pariskunnan tilanne otettiin SOLissa huomioon, ja työpaikka löytyi nopeasti myös Robertille. Asiaan toki vaikutti myös se, että Robert oli aiemmin työskennellyt muun muassa palveluvastaavana Skotlannissa Mariott-hotellissa. Lokakuussa 2011 Suomeen tullessaan Robertilla oli jo selvät suunnitelmat uransa suhteen.

– Olin jo tuolloin päättänyt, että teen palveluvastaavan töitä vain hetken. Tarkoitukseni oli kouluttautua, oppia lisää ja edetä uralla. Perheenä ajatuksemme oli kuitenkin, että elämme päivä kerrallaan ja katsomme, mitä sitten tapahtuu. Ja tässä sitä nyt ollaan! Lapsetkin ovat syntyneet Suomessa, Robert nauraa ja kertoo kotiutuneensa hyvin Kirkkonummelle vaimon ja kahden tyttärensä kanssa.

Opiskelusta ja hyvistä esimiehistä vauhtia urakehitykselle

Robert työskenteli palveluvastaavana puoli vuotta, minkä jälkeen hän eteni SOLin palveluohjaajaksi. Vuonna 2014 Robert nappasi SOLissa vuoden palveluohjaajan palkinnon.
– Se palkinto oli minulle iso juttu, ja sain lisää virtaa jatkaa opintoja, omaa kasvuani ja kehittymistä esimieheksi, Robert toteaa.

Työn ohessa Robert on opiskellut SOLissa sekä kiinteistöalan ammattitutkinnon että lähiesimiehen ammattitutkinnon. Oma motivaatio ja halu kehittyä ovat ajaneet Robertia eteenpäin, mutta mies muistaa antaa kiitosta myös esimiehilleen.

Minulla on ollut valtavan hyvät esimiehet, joita arvostan valtavasti. Olen saanut heiltä korvaamatonta tukea omalla uralla ja oikeastaan koko elämässä, Robert kiittää.

Palveluohjaajana Robert työskenteli viitisen vuotta, ja ajanjakso oli miehen mielestä erittäin tärkeä oman kehittymisen kannalta. Joulukuussa 2016 Robertin esimies siirtyi toisiin tehtäviin ja Robert valittiin tilalle palveluesimieheksi.

– Kun aloitin, vastuullani oli kuusi hotellia. Se oli aika rankkaa aikaa, mutta pian työtä jaettiin uudella tavalla. Siitä asti olen keskittynyt kolmeen hotelliin, Långvikin kokous- ja kylpylähotelliin, Hotelli Sveitsiin ja Katajanokan vankilahotelliin. Ja minulla on edelleen hyvä esimies, jonka tukeen olen voinut aina luottaa.

Vuonna 2019 Robert palkittiin SOLin sisäisellä laatupalkinnolla,  joka on merkittävä tunnustus onnistumisesta esimies- ja asiakastyössä sekä taloudellisessa tuloksessa.

Robert Tedre vastaa palveluesimiehenä Långvikin kokous- ja kylpylähotellin, Hotel Sveitsin ja Hotel Katajanokan siivouksesta.

Suomen kielen oppii työtä tekemällä

Kun aloitin työt, en puhunut sanaakaan suomea!, Robert puuskahtaa täydellisellä Suomen kielellä.

Lempeän esimiehen luotsaamana Robert pääsi kuitenkin nopeasti yli kielimuurista. Ylitsepääsyä nopeutti se, että Robert ymmärsi, että edetäkseen urallaan Suomessa kieltä oli opittava, edes vähän.

– Puhuin ensin suomea vain kahdestaan esimieheni kanssa. Niin pääsin yli pelosta, että teen jotain tyhmiä virheitä. Tärkeintä on kuitenkin se, että tulee ymmärretyksi. Kukaan ei vaadi sen enempää. Ja kaiken mitä osaan nyt, olen oppinut työtä tekemällä. Mutta ensimmäisen sähköpostin lähettämisen kyllä muistan aina, jännitin sitä ihan hirveästi, Robert paljastaa nauraen.

Robert kuitenkin muistuttaa, että kaikkeen SOLissa tehtävään työhön ei välttämättä tarvita suomen kieltä, tarvittava kielitaito riippuu aina työtehtävästä.

Rehellisyyttä, aktiivisuutta ja nopeaa reagointikykyä arvostetaan

Kielen opiskelun lisäksi Robert kannustaa olemaan rehellinen ja aktiivinen.
– Työtehtävästä riippumatta kaikkialla arvostetaan sitä, että asioista puhutaan suoraan, avoimesti ja rehellisesti. Lisäksi kannattaa olla aktiivinen. Joka päivä voi oppia jotain uutta, Robert vinkkaa.

Hotellisiivouksessa palvelun on pelattava vuorokauden ympäri viikon jokaisena päivänä. Siksi puhelin saattaa toisinaan soida esimiehelläkin myös viikonloppuisin.
– Nopea reagointikyky on näissä hommissa hyvä ominaisuus. Joskus kannattaa reagoida lauantai-iltana kaksi minuuttia, jotta maanantaina on kaksi tuntia enemmän aikaa, tuumaa Robert.

Omassa työssään Robert arvostaa sitä, että saa olla jatkuvasti tekemisissä ihmisten kanssa. Pelkästään toimistoon sidottu työ ei ole miehen mieleen, sen sijaan liikkuva palvelutyö on kuin hänelle tehty. Työn tuomista haasteista Robert pitää myös, ja niitä kilpaillulla siivousalalla riittää.
– Tällä alalla on haastavaa saada aikaan tulosta. Mutta hyvin organisoimalla ja lean-menetelmällä voidaan tehdä paljon hyvää. Itse pyrin johtamaan ja toimimaan niin, ettei kukaan ehdi tai voi tulla sanomaan, että jotain on tekemättä.

Robertin neuvot Suomessa uraa suunnitteleville virolaisille:

  1. Kaikki ei ole heti helppoa. Alku on aina vaikeaa, ja esimerkiksi Suomen hintataso voi tuoda alkuun taloudellisiakin haasteita.
  2. Ole rohkea ja kokeile – varsinkin, jos pidät haasteista.
  3. Opettele suomen kieltä niin, että tulet ymmärretyksi. Se riittää.
  4. Yritä sopeutua uuteen kulttuuriin. Virosta Suomeen muuttavien muutos ei ole valtava, mutta erojakin on.
  5. Jos haluat, pääset aina takaisin. Viro on vain parin tunnin päässä.