
SOLin koulutusekspertti on siviilissä lapsirakas viherpeukalo
Johtaja Merja Oljakka tunnetaan SOLilla työlleen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen omistautuneena koulutusasioiden ammattilaisena. Työn ulkopuolella hänestä paljastuu paljon muitakin puolia, kuten matkailija, puutarhuri sekä sisustaja ja leikkitäti.
Merjan päätyminen SOLille vuonna 2006 tapahtui monien vaiheiden kautta. Ennen sitä hän ehti valmistua kotitalousteknikoksi ja ammatilliseksi opettajaksi sekä työskennellä mm opettajana, avainasiakaspäällikkönä ja henkilöstön kehitysjohtajana vastaten hyvinvoinnista. SOLiin tulon jälkeen hän suorittioppimismuotoilijan sertifikaatin ja business coaching opinnot, joista on omassa työssä hyötyä.
Olipa välillä täydellinen alan vaihtokin hyvin lähellä:
– Vuonna -96, oltuani samassa firmassa töissä kuusi vuotta, tulin eräänlaiseen taitekohtaan urallani. Olen aina ollut kiinnostunut hoitoalasta, joten hain ja sainkin opiskelupaikan sairaanhoidon oppilaitoksesta. Soitto kollegalta kuitenkin muutti suunnitelmat. Hän oli muuttamassa toiselle paikkakunnalle ja kysyi kiinostaisiko minua häneltä jäävä pesti koulutusorganisaation vetäjänä. Kyllähän se kiinnosti, joten sairaanhoitajan opinnot jäivät lähtökuoppiinsa.
SOLilla Merja on toiminut aivan alusta lähtien myös yrityksen edustajana valtionhallinnon alaisissa elimissä. Luottamustoimen hoito lankesi Merjan omien sanojen mukaan hänelle ”kuin Manulle illallinen” silloisen esimiehen jättäessä pestin. Tehtäviä on tullut pikku hiljaa lisää sitä mukaan, kun työskentely opetushallituksen kanssa on tullut tutummaksi. Vaikka oman työn ohessa hoidettavat toimikuntakuviot vievät paljon aikaa, Merjan mukaan siitä myös saa paljon:
– Yhteiskunnallisesta osallistumisesta on kai tullut minulle vähän sellainen elämäntapa.
Mutta ei elämä toki ihan pelkkää työtä ja toimikuntia ole. Perheellä ja harrastuksilla on vahva sijansa Merjan elämässä:
– Asun Helsingissä Arabianrannassa mieheni Tuomon kanssa, jonka rinnalla yhteistä taivalta on takana jo 39 vuotta. Perheeseemme kuuluu myös poikamme Petri ja hänen vaimonsa Sini, joiden seurasta saamme aina silloin tällöin nauttia, joskus myös matkoilla. Reissaamme muutenkin aika paljon. Uusien kohteiden myötä saa aina uusia kokemuksia ja maailmankuva avartuu.
Hektisen kaupunkielämän vastapainoksi Merja rakastaa puuhailua Parkanossa sijaitsevan kakkoskodin puolen hehtaarin puutarhassa. Myös kodin sisustaminen – sekä oman että tuttavien – on mieluisaa. Omia lapsenlapsia ei vielä Parkanon kodin pihalla juoksentele, mutta niitä odotellessa voi onneksi viettää aikaa ystävien ja sukulaisten jälkikasvun kanssa:
– Lapset viihtyvät kanssani, samoin minä heidän kanssaan. Usein olenkin se leikkitäti, joka lähtee helposti mukaan eikä hermostu pienistä.