SOL on ostanut enemmistön Consultor:n osakekannasta

- Osakekaupalla SOL hyppää tietotekniikka-alalle

Solemo Oy (SOL) on ostanut kaksi kolmasosaa tietotekniikan asiantuntijayritys Consultor Finland Oy:n osakekannasta. Osakekauppa on osaltaan vahvistamassa SOLin strategista kasvua ja toiminnan laajentumista.

– Consultor:n hyvä maine, vahva osaaminen sekä osaavan, motivoituneen ja kasvua intohimoisesti haluavan johdon jääminen osakkaiksi oli edellytys osakekaupan toteutumiselle, kertoo SOL Palveluiden toimitusjohtaja Juhapekka Joronen.

Palveluliiketoiminnassa automatisointi ja robotiikan merkitys sekä riippuvuus tietotekniikasta kasvavat merkittävästi ja SOL haluaa olla eturivissä tarjoamassa näitä palveluita.

Tietotekniikka ja sen hyödyntäminen tulee olemaan jatkossa keskeisessä roolissa kaikissa palveluissa ja haluamme olla tässä kehityksessä vahvasti mukana. Osakekauppa on myös osaltaan tukemassa ja vauhdittamassa SOLin strategista kasvua sekä avaus kokonaan uusille palveluliiketoiminnoille, täsmentää Joronen.

Consultorin toimitusjohtaja Markus Andersson näkee yhteistyön hienona mahdollisuutena kasvaa ja laajentaa palveluvalikoimaa.

– SOLilla on vahva kokemus ja osaaminen palveluliiketoiminnan johtamisesta sekä ulkoistamispalveluista, mikä tarjoaa Consultorille erinomaisen tuen laajentumiseen tietotekniikan jatkuviin palveluihin sekä ulkoistuspalveluihin. Kauppa parantaa entisestään valmiuksiamme palvella asiakkaita entistä paremmin ja monipuolisemmin. Yhteistyö myös avaa uusia ja innostavia mahdollisuuksia, iloitsee Andersson.

Consultor jatkaa toimintaa itsenäisenä yrityksenä, ja kaikkia nykyisiä palveluja sekä asiakkuuksia jatketaan. Consultorin nimi säilyy ja johto sekä avainhenkilöt jatkavat nykyisissä tehtävissään ja asiakkaiden yhteyshenkilöinä.

Consultor on vuonna 2004 perustettu tietotekniikan asiantuntijayritys. Consultor on merkittävä julkishallinnon sopimustoimittaja, jolla on pitkäaikaisia sopimuksia digiturvallisuuspalveluissa, projektinjohtamisessa ja järjestelmäkehityksessä. Consultorilla on myös keskeinen rooli maakuntauudistuksessa IT-projektien hallinnan ja teknisen asiantuntijuuden alueilla. Lisäksi Consultorilla on lukuisia yksityisen sektorin asiakkuuksia.

Lisätietoja:

SOL Palvelut Oy, Juhapekka Joronen, toimitusjohtaja
Puh. 040 073 3916, juhapekka.joronen@sol.fi

Consultor Finland Oy, Markus Andersson, toimitusjohtaja
Puh. 040 754 4601, markus.andersson@consultor.fi

www.consultor.fi