Kiinteistönoidon koulutus

SOL mukaan kehittämään kiinteistöalan koulutusjärjestelmää

Tutkinnon suorittaneita kiinteistöasiantuntijoita valmistuu liian vähän. Tähän tulokseen on päädytty SOL Kiinteistöpalvelut Oy:ssa. Niinpä ammattilaisten koulutusta ja urapolkua on nyt lähdetty kehittämään uudella otteella. Koulutus toteutetaan tavallisesti oppisopimusmallilla.

Koulutus- ja palveluvastaava Jukka Virtanen SOL Kiinteistöpalvelusta on huolestunut.

–  Huoli on se, että nuoret eivät tiedä kiinteistönhoitajan ammatin monipuolisuudesta. Kun ammattia ei tunneta, ei myöskään sen koulutus vedä, hän harmittelee.

Virtanen listaa ammatin monia hyviä puolia:

Työ on itsenäistä, liikkuvaa ja monipuolista. Sanoisinkin, että kiinteistönhoitajat ovat työelämän 10-ottelijoita. Heidän pitää tuntea useiden ammattien taidot ja jatkuvasti kehittää teknistä osaamistaan. Yhä enemmän on ymmärrettävä esimerkiksi monipuolistunutta automaatiota, jonka avulla kiinteistöjä ohjataan.

Alalla saattaa olla vanhanaikainen ”talkkarin” maine, mutta tosiasiassa tämän päivän asuinkiinteistöissä nimenomaan arvostetaan omia kiinteistöhoidon ammattilaisia ja talkkarimaista otetta, joka tarkoittaa, että heillä on oikeanlainen palveluasenne.

Uudenlaista koulutusjärjestelmää rakentamassa

Koska alan ammattilaisia valmistuu vähän, SOL on päättänyt kehittää alan koulutusta itse. Virtanen kertoo, että SOL käy keskusteluja useiden ammattioppilaitosten kanssa.

Tänä syksynä on käynnistynyt pilottihanke, jossa SOL on mukana. Pilottikoulutushankkeessa tähtäimessä on teknisen isännöinnin tutkinto.

– Tässä tutkinnossa haetaan kokonaisvaltaisempaa näkemystä kiinteistön ylläpitoon. Nykyvaatimisten mukaan kiinteistöjen hoito nähdään yhä laaja-alaisemmin ja tähän vaaditaan uudenlaista osaamista, Virtanen sanoo.

Erilaisia tapoja kouluttautua

Kiinteistönhoitajan ammatissa etenemisessä on Virtasen mukaan peruslähtökohtana se, että kaikkien osaamista kehitetään. Koulutus suunnitellaan jokaisen työntekijän oman elämäntilanteen mukaan.

–  Kevyin tapa on suorittaa lyhytkursseja ja siten kerryttää ammattiosaamistaan. Tämä on ok, jos koulunpenkki ei sovi tai elää hektistä elämänvaihetta.

Toinen tapa on suorittaa osatutkintoja. Urapolun varrella osatutkintoja voi kerätä pikkuhiljaa – hyötyä on varmasti jokaisesta. Kun osatutkintoja on kertynyt tarpeeksi, ne muodostavat koko tutkinnon ja näin pätevyys tulee hankituksi.

Kolmas vaihtoehto on varsinaisen tutkinnon suorittaminen. Virtasen mukaan sekään ei aina välttämättä edellytä pitkiä koulupäiviä ja kirjoihin uppoutumista.

– Meillä on useita osaavia kiinteistönhoitajia, jotka suoriutuisivat tutkinnosta pääosin pelkillä näytöillä. Kun he ovat suorittaneet ensin osatutkintoja näytöillä, vain vähän lisää opiskelemalla saadaan koko tutkinto kokoon. Aikuisille ammattilaisille sopii usein paremmin tällainen vaihtoehto kuin se, että aloitetaan opiskelu sieltä ihan perusteista.

Edellisten lisäksi SOL kannustaa myös täsmäkoulutuksiin, joissa voi opiskella syventäviä opintoja. Niiden kautta voi laajentaa omaa osaamistaan ja opiskella esimerkiksi sähkö- tai putkiasentajaksi.

– Ja jos uralla eteneminen kiinnostaa, aina voi erikoisammattitutkinnon kautta edetä palveluesimieheksi.

Kiinteistöpalvelu -ala sopii myös ammatinvaihtajille

Koska kiinteistönhoitajan ammatti on monipuolinen, se sopii erittäin hyvin myös ammatinvaihtajille. Jukka Virtasen mukaan esimerkiksi sähkö- ja lvi-ammattilaiset ovat potentiaalinen ryhmä.

– Näiden erikoisosaajien saaminen mukaan alalle olisi erinomaista. He toisivat työpaikalle omaa syväosaamistaan. Lisäksi heitä kannustetaan laajentamaan osaamistaan, mikä usein motivoi pidempään työelämässä olleita. Näin heillä on sekä mahdollisuus oppia uutta että hyödyntää omaa osaamistaan.