SOL Life Kuntokuurin voittajat on valittu
Osana SOL Life – ohjelmaa käynnistimme viime syksynä Kuntokuurin. Ohjelman tavoitteena oli lisätä kaikkien solilaisten kokonaiskuntoa ja hyvinvointia.
Työhyvinvointimentorit ovat olleet keskeisessä roolissa kannustamassa työntekijöitä hyvinvoinnin ja kunnon kehittämiseen. Kunnon kehittymistä ja elämäntapa muutoksia seurattiin Kuntokuuri-passin avulla.
Yhtiön johdosta koostuva raati valitsi merkittävästi kokonaiskuntoaan parantaneiden solilaisten keskuudesta voittajaksi Kaisamari Sahlmanin, joka pokkasi palkinnoksi matkan Costa del SOLiin, Espanjaan. Toiselle sijalle sijoittui Rovaniemeläinen Harri Halmetoja ja Pia Pelkonen ylsi kolmannelle sijalle, kertoo SOLin henkilöstö-ja lakiasioiden johtaja Timo Sairanen.
Kuntokuurissa oli mukana SOLin kumppanit työterveyshuollostaja eläkeyhtiöstä, jotka olivat laatineet avuksi materiaalin erilaisia videoita, ohjeita ja oppaita koko henkilöstön käyttöön. Piireissä työhyvinvointimentorit ovat innostaneet työntekijöitä osallistumaan oman hyvinvoinnin ja kunnon kehittämiseen.
SOL Life Kuntokuurin aikana käsiteltyjä teemoja ovat olleet mm:
- Liikkumisen ilo (kunto ja terveysliikunta)
- Terveellinen ja ravitseva ruokavalio
- Lepo, kehonhuolto ja palautuminen
- Painonhallinta
- Henkinen ja sosiaalinen hyvinvointi