
Jaana, Monipalvelu esimies
Laatu tehdään joka päivä uudelleen
PALVELUESIMIES JAANA Kalevo tuli SOLille töihin suoraan koulun penkiltä. Merkonomiopintojen lomassa suoritettu työssäoppimisjakso muuttui palveluesimiehen vakituiseksi työpaikaksi koulun päätyttyä. Jaana tuottaa siivous- ja ateriapalveluita muun muassa Varkauden kaupungille ja sen oppilaitoksille. Myös moni muu kunnan kiinteistö on niin ikään Jaanan vastuulla. Asiakkaana ovat myös Teboil-huoltamot, joissa pidetään huolta sekä kiinteistöpalveluista, että siivouksesta.
Jaana on suorittanut jo aiemmin siivousteknikon erikoisammattitutkinnon ja, kun monipalveluohjelma käynnistyi vuosi sitten Varkaudessa, Jaana täydensi osaamistaan SOLin kiinteistökoulutuksella.
– Kiinteistöpalvelut eivät olleet minulle tuttuja ennestään ja opiskelen niitä koko ajan lisää. Esimerkiksi tietokonejärjestelmien sisäistäminen otti oman aikansa. Palvelualalla kaikkein tärkein resurssi on Jaanan mielestä osaava ja hyvinvoiva henkilöstöä.
– Kiinteistönhoito ja siivous ovat sellaisia töitä, joissa jokainen päivä aloitetaan alusta. Vaikka joku käytävä olisi siivottu kuinka hyvin eilen, tai pihoista poistettu roskat, pitää työ tehdä taas tänään ja huomenna uudelleen yhtä hyvin.
– Esimiehen työnkuvaan kuuluvat moninaiset tehtävät, kuten henkilöstöhallinto, asiakkuuksien kokonaisvaltainen hoito, henkilöstön perehdyttäminen ja kouluttaminen, toiminnan suunnittelu ja budjetointi. Parasta työssä Jaanan mukaan on se, että hän tapaa päivittäin paljon erilaisia ihmisiä.
– Työpäivät ovat aina erilaisia, joten pitkästymään ei ehdi. Jaanan elämänpiiriin kuuluu SOLilaisuuden lisäksi perhe: puoliso ja neljä teini-ikäistä lasta. Elämän eri osa-alueiden välillä pallottelu on välillä haasteellista, mutta Jaanan reseptillä kaikesta on selvitty:
– Positiivinen asenne kantaa pitkälle.