Borealiksella työturvallisuus ja laatu kävelevät käsi kädessä

Borealiksella työturvallisuus ja laatu kävelevät käsi kädessä

Borealis Polymers Oy:n ja SOL:in yhteistyö on jatkunut jo yli 20 vuotta. Kaikki on mutkatonta, koska asioista puhutaan suoraan ja toimintaa kehitetään yhdessä.

Borealiksen pihalla vilkuttaa iloinen pingviini, joka muistuttaa meitä kävelemään kanssaan samaan tapaan, jotta askel ei liukkaalla lipsahtaisi. Sisällä vastaanoton väki ohjaa meidät sähköisen turvallisuuskoulutuksen pariin, ja vasta koulutuksen läpäistyämme pääsemme tapaamaan Borealiksella työskentelevää ostaja Kai Toivoniemeä. Tässä vaiheessa meillä ei ole pienintäkään epäselvyyttä siitä, etteikö työturvallisuutta otettaisi täällä vakavasti.

Borealis tuottaa Porvoon Kilpilahden öljynjalostuksen ja kemianteollisuuden keskittymässä muoviraaka-ainetta, joka päätyy muun muassa putkituotteisiin, kuluttajapakkauksiin ja kaapelituotteisiin. Borealiksessa työskentelee maailmalla yli 6000 henkeä, ja näistä työntekijöistä noin 900 henkeä Suomessa Kilpilahden kuudessa tuotantoyksikössä sekä erilaisissa tukitoiminnoissa.

Turvallisuus on kaikille Kilpilahden alueella toimiville yrityksille yhteinen asia, ja siksi siihen liittyviä palveluita ja asioita jaetaan ja kehitetään yhdessä.

– Turvallisuus on meille yksinkertaisesti asia numero yksi. Sitä, mitä ei voida tehdä turvallisesti, ei meillä tehdä ollenkaan. Sen lisäksi, että kehitämme asioita alueella toimivien kanssa, meille on tärkeää, että omat yhteistyökumppanimme kulkevat kanssamme samaa latua työturvallisuuteen liittyvissä asioissa, toteaa Toivoniemi.

Yhteistyö on kahden kauppa

SOL on kulkenut Borealiksen kanssa samaa latua jo yli 20 vuotta, ja tällä hetkellä Borealiksen alueella työskentelee 16 SOLilaista siivouksen sekä vastaanotto- ja pesulapalveluiden parissa.

– SOL on pystynyt hienosti rakentamaan homman niin, että työkulttuuri siirtyy henkilöltä toiselle, vaikka henkilöstö välillä vaihtuisikin. Laatu on ollut varmaa ja olemme voineet luottaa siihen, että sovitut työt on aina hoidettu. SOLilaisten esimiehenä työskentelevän Taago Tõnissonin kanssa homma toimii aina, vaikka henkilöstö välillä tuuraisikin toisiaan, Toivoniemi sanoo.

Erityisesti Toivoniemi korostaa avointa keskusteluyhteyttä, joka on tehnyt päivittäisen yhteistyön jouhevaksi ja vaivattomaksi.

Yhteistyö on aina kahden kauppa. Me puhumme SOLilaisten kanssa suoraan kiertelemättä ja kaartelematta, ja SOLilaiset vastaavasti ovat aina myönteisiä ja osallistuvat aktiivisesti kaikkeen.

Parhaat ideat keksitään yhdessä

Borealikselle on tärkeää, että myös yhteistyökumppanit havainnoivat turvallisuuteen liittyviä asioita arjessa ja raportoivat niistä säännöllisesti.

– Meitä helpottaa aina, jos joku ulkopuolisin silmin asioita näkevä kertoo, että asiat voisi tehdä jotenkin paremmin. SOLin väki liikkuu paljon alueella, he näkevät ja havainnoivat asioita koko ajan ja saamme heiltä jatkuvasti hyviä kehitysideoita.

Toivonimen mukaan parhaat kehitysideat yleensä syntyvätkin vuorovaikutuksessa sekä oman väen että yhteistyökumppaneiden kesken.
– Viikkaus- ja pesulapalvelun käyttöönotto on tästä hyvä esimerkki. Pohdimme yhdessä, miten saisimme likaiset ja mahdollisesti myrkyllisetkin vaatteet nopeasti pois pukuhuoneiden lattioilta. Yhdessä pohtien päädyimme siihen, että SOL huolehtii vaatteet pesuun ja puhtaat vaatteet viikattuna paikoilleen. Nyt niihin likavaatteisiin ei kukaan kompastu pukuhuoneessa!, Toivoniemi konkretisoi.

Hyvä perehdytys ja jatkuva koulutus

Borealiksen kaltaisessa teollisuuskohteessa siivouspalvelun laadun on oltava päivästä toiseen korkealla. Toivoniemen mielestä SOLin hyvän laadun takeena ovat kuluneiden vuosien aikana olleet hyvä perehdytys ja jatkuva kouluttautuminen. Uudet työntekijät suorittavat ennen työskentelyä työturvallisuuskortin, kulkulupakoulutuksen sekä 11 eri alueen turvallisuusperehdytyksen ja osa koulutuksista uusitaan vuosittain.

– Myös alueellinen tuntemus on todella tärkeää. On tiedettävä, mistä ja minne mennään ja miten siellä toimitaan. Lisäksi korostaisin vastaanoton asiakaspalvelun tärkeyttä. Kun asiakaspalvelussa tehdään laadukasta työtä, myös vieraat tietävät, miten meillä toimitaan. Kyllä se vaan on niin, että kun kaikilla on turvallista tehdä työtä, laatukin on yleensä hyvä, tuumii Toivoniemi.

SOL Palvelut Vastaanotto Borealiksessa
SOLin henkilökunta opastaa Borealiksen vastaanotossa vierailijoita sähköisen turvallisuuskoulutuksen pariin.

Tervetuloa turvallisuuspäivään!

Työturvallisuus on Toivoniemen mukaan kuin turvavyön käyttö: kun tarpeeksi kauan toistetaan, asiat iskostuvat mieleen ja tietyistä turvallisuustoimenpiteistä tulee automaattisia.

– Siksi se pingviinikin siellä pihalla on, Toivoniemi nauraa.

Ja tästä syystä Borealiksessa vietetään joka vuosi turvallisuuspäivää, johon Toivoniemi toivottaa kaikki turvallisuudesta kiinnostuneet lämpimästi tervetulleiksi.

Turvallisuus on yhteinen asia ja haluamme jakaa siihen liittyvää tietoa kaikille. Meille on tärkeää, että jokainen, joka tulee aamulla Borealikseen terveenä, lähtee myös terveenä kotiin.