Annika, Tampereen valopilkku
Olen Annika ja työskentelen iltapainotteisesti Veikkauksen toimistolla ja Tammerkosken koulussa. Lisäksi teen tutorointia tarvittaessa eri kohteissa. Minulla on rakennusmaalarin tutkinto. SOLissa olen työskennellyt 2 vuotta ja olen kouluttautunut TUTORI:ksi.
Parasta työssäni on itsenäisyys, joustavat aikataulut ja osa-aikatyön mahdollisuus. Nautin myös siitä, että työ on fyysistä., samalla saa liikuntaa. Ja onhan tämä stressitöntä työtä.
SOLissa on mukavaa, kun on paljon saman ikäisiä nuoria työntekijöitä. Koneet ja välineet ovat nykyaikaiset ja kokeillaan paljon uusia menetelmiä ja välineitä. Myös moni ystävistäni työskentelee SOLilla ja suosittelivat minulle aikoinaan SOLia.
Kiinteistöpalveluala on stressitöntä ja helppoa työtä. Työympäristö on mukava ja työturvallisuus on hyvällä tasolla, jos vaikka vertaan muihin työpaikkoihini. Työkaverit ovat mukavia ja tiukoista paikoista selviää huumorilla. Kuten edelliskesäinen tapahtuma koululta, jossa biologian luokan kalapakastimen johto oli otettu pois seinästä koulun loppumisen myötä. Tämä huomattiin vasta juhannuksen jälkeen, kun selvitettiin kammottavan hajun alkuperää. Sotkun siivoaminen oli aika urakka, mutta huumorilla siitäkin selvittiin.