Asiakaspalvelukeskus toimii taukoamatta

Asiakaspalvelu, hälytyskeskus, etähallintapalvelut ja kiinteistövalvomo toimivat 24/7. SOLilla on valmius toimia asiakkaiden apuna kaikissa akuuteissa tilanteissa.

Hämeenlinnassa sijaitsevan SOLin asiakaspalvelukeskuksen palveluesimies Pasi Perkiömäki kertoo, että asiakaspalvelu- ja hälytyskeskus, etähallintapalvelut sekä kiinteistövalvomo toimivat taukoamatta ja ovat valmiit asiakkaiden apuna akuuteissa tilanteissa. Asiakaspalvelukeskuksessa työskentelee yhteensä noin 20 henkeä.

– Olemme varmistaneet asiakaspalvelukeskuksen ympärivuorokautisen toiminnan. Henkilöstömme työskentelyssä olemme huomioineen tarvittavat turvavälit ja myös henkilökunnan reitit on suunniteltu tarkkaan.  Olemme tietysti lisänneet siivousta ja noudatamme hyvää käsihygieniaa ja kiinnitämme huomiota oikeaan yskimistapaan. Tällä halutaan taata se, että asiakkaamme saavat apua kellon ympäri ja SOLilaiset voivat tehdä työtään turvallisesti, kertoo Perkiömäki.

Akuuteissa tilanteissa valmius nopeaan toimintaan

Kriisitilanteissa SOLissa on käyttössä oma toimintaprosessi, jonka avulla varmistetaan, että asiakkaat saavat palvelua mahdollisimman nopeasti. Asiakaspalvelu on toimintaprosessissa tärkeässä roolissa, sillä iso osa akuutteja toimeksiantoja vastaanotetaan siellä.

Kun asiakaspalveluun tulee akuutti toimeksianto, prosessi siirretään kyseistä kohdetta hoitavien henkilöiden hoitoon. Kun kohteen esimiehet ovat tietoisia tilanteesta, heidän tukenaan toimii SOLiin perustettu asiantuntijaryhmä sekä koulutusorganisaatio, joka antaa tiimeille menetelmäopastusta koko prosessin ajan.

Koska asiakaspalvelu on myös osa tätä palveluketjua, on sen toimittava myös kriisitilanteessa tehokkaasti, Perkiömäki toteaa.

”Koronaviruksen toimenpiteet ovat akuutteja”

Perkiömäki kehottaa asiakkaita olemaan heti yhteydessä, jos yrityksessä on tieto virustartunnasta.

– Nopea toiminta on tärkeää, jos on epäily tai todettu virustartunta. Ja jos virustartunta havaitaan, desinfioidaan ja siivotaan tilat asianmukaisesti, niin selvitään aina isommilta vahingoilta. Tehdään heti kaikki, mitä vaan pystytään, Perkiömäki kannustaa ja päättää:

Me SOLissa haluamme auttaa asiakkaitamme siinä, että he voivat keskittyä omaan liiketoimintaansa mahdollisimman nopeasti ja vähin vaurioin.

SOLin asiakaspalvelu päivystää 24/7: p. 020 570 0200, asiakaspalvelu@sol.fi