Esimiestehtävät siivouspalvelussa ovat tuoneet vastuuta ja vapautta

20 vuoden ura SOL:illa tehnyt palvelupäällikkö Reija Kullberg arvostaa työnantajan tarjoamaa vastuuta ja vapautta.

Reija Kullberg

 Koen niin, että kun teet työsi hyvin, otat vastuuta ja haluat yrittää, niin silloin sitä vastuuta myös annetaan, kertoo SOL:in palvelupäällikkö Reija Kullberg ajatuksiaan SOL:illa työskentelystä.

Reijan ura SOL:in palveluksessa on jatkunut jo 20 vuotta ja siinä ajassa hän onkin ehtinyt nähdä yhtä, jos toista. Tällä hetkellä Reija toimii palvelupäällikkönä maantieteellisesti katsottuna 100 kilometriä Kajaaniin ja 100 kilometriä Ouluun päin -sijoittuvalla alueella. Vapaa-ajalla matkailu ja erityisesti espanjalainen kulttuuri ovat Reijan mieleen ja vuosittaiset lomamatkat perheen kanssa auttavat latautumaan vaihtelevan työn vaatimuksia varten.

20 vuotta työhistoriaa pitää sisällään paljon

Vuonna 2001 Reija aloitti SOL:illa kokousemäntänä oululaisessa elektroniikkayrityksessä ja heinäkuussa 2021 Reijalle tulikin 20 vuotta täyteen SOL:in palveluksessa.

– Pidin kokousemännän roolista, sillä aina olen pitänyt organisoimisesta ja kokousemännän työ oli nimenomaan sitä, Reija muistelee SOL-uransa alkumetrejä.

Ensimmäisen vuoden jälkeen Reijaa pyydettiin Oulun yliopistolle palveluesimiehen tehtäviin ja hän tarttui innolla haasteeseen. Sen jälkeen Reija on toiminut monenlaisissa kokoonpanoissa ja kohteissa.

Vuonna 2006 hän muutti perheensä kanssa maaseudun rauhaan ja 200 kilometrin päivittäinen työmatka kävi turhan työlääksi. Reija sai Rokua Health and Spa -kylpyläkokonaisuudesta esimiehen paikan ja sai sen myötä tutustua uusiin haasteisiin myös kiinteistöhuoltopuolella.

Tammikuussa 2021 Reija sai palvelupäällikön pestin ja toimii nyt Kainuu-Oulu-alueella esimiestehtävissä. Pääasiassa nykyinen työ pitää sisällään asiakkuuksien hoitoa. Reija kertoo käyvänsä paljon asiakkaiden luona asiakastapaamisissa ja toisten esihenkilöiden kanssa he yhdessä kehittävät ja organisoivat palveluita.

Perheyrityksessä me-henki korostuu

SOL:in Reija kertoo olevan yksilön tarpeet huomioiva yritys, joka huomioi työntekijöidensä tarpeet myös yksityiselämän osalta. Se tarkoittaa, että asioita saa joustavasti järjestettyä.

Reija arvostaa työnantajassaan myös sitä, että yrityksen sisältä löytyy monenlaista asiantuntijuutta ja aina saa apua, kun sitä tarvitsee.

– Kanssakäyminen on hyvin luontevaa eri tahojen kanssa. Aina saa kysyä ja aina saa apua. Me olemme me, olemme samaa porukkaa kaikki, Reija päättää hymyillen.