Sara Savolainen, hymyilevä ja iloinen vartija

Kesätuuraajana ison yrityksen aulassa työskentelevä Sara kuvailee itseään tarkaksi, mutta hymyileväksi ja hyväntuuliseksi työntekijäksi. Hän on työskennellyt SOLilla vartijana jo kolme vuotta, mutta kuvailee itseään enemmän aulapalvelijaksi.

Aulapalvelussa työskennellessään Sara kertoo, kuinka iso vastuu vartijalla oikeasti on. Koko talo ja sen turvallisuus on vartijan vastuulla, on oltava tarkka ketä päästetään sisälle ja minne.

Tässä aulassa on myös kahvila, jota Sara hoitaa. Hän on samaan aikaan aulan vastaanottopisteellä, kuin kahvilassakin valmiina palvelemaan asiakkaitaan.  Sara arvostaa työssään asiakaspalvelua ja sen alttiutta sekä muistuttaa, että työ on erittäin vastuullista ja vaatii tarkkuutta, esimerkiksi avaintenluovutus tehtävissä.  ”Ja teen työni hymyilen, totta kai” Sara lisää.

Business Parkin aulassa Sara on ollut tämän kesän kesätyöntekijänä. Hän on viihtynyt paikassa hyvin, usein työ on vaihtelevaa paikasta riippuen. Kolme vuotta sitten, kun Sara kuuli vartijan pestistä SOLilla, hän ei osannut kuvitellakaan itseään sellaisessa tehtävässä. Stereotypiat isoista, vahvoista ja lihaksikkaista vartijoista oven  kulmilla eivät saaneet häntä näkemään itseään vartijan hommissa. Mutta vartijan homma sisältää paljon muutakin. Sara kävi vartijakurssin ja tutustui työhön. Hän ymmärsi, että tämä on pitkälti asiakaspalvelua. Hän ei olisi valmis sellaisiin kohteisiin, missä tulee olla valmiina kiinniottotilanteisiin. Monta tekijää ja monta erilaista kohdetta tällä alalla, kertoo Sara.

Saraa motivoi työssään myös erilaiset asiakkaat ja heidän auttaminen.

”Kuinka voin olla avuksi” – kuvaa aika paljon, Sara naurahtaa.

Perinteinen työpäivä tässä aulassa alkaa aamulla sillä, että Sara avaa ovet ja kirjautuu sisälle järjestelmiin. Hän tekee työpöydällään parkkeerauslupia, vastaa koko talon avaintenhallinnasta, hoitaa kaikkia kahvilan tehtäviä kuten kahvin keittämisen ja tuotteiden myymisen, huolehtii yleissiisteydestä ja ilmoittaa mahdollisista puutteista. Vartijan tärkein työtehtävä on tapahtumien kirjaus ja ovienhallinta.

Sara toivoo, että on mukava tyyppi johon voi luottaa. Hän kertoo, että SOL on työnantajana erittäin joustava ja rento. Sara on iloinen, että saa opiskeltua samanaikaisesti työnsä ohella. Sara opiskelee röntgenhoitajaksi ja lisää hymyilen, että siinäkin turvallisuus ja vastuullisuus ovat iso osa työtä.

Vapaa-ajallaan Sara viettää aikaansa kissojen ja matkustelun parissa. Hän harrastaa puolisonsa kanssa moottoripyöräilyä ja käy välillä pidemmilläkin matkoilla tapaamassa ystäviään ja mökkeilemässä.

Teksti ja kuva: Ada Westerinen, kesä 2017 bloggaaja