
SOL SPONSSI: Vääntäen voittoon
Kädenväännössä EM- ja MM-tason mitaleja pokannut Lumijoella asuva, Oulunsalon Taistoa edustava Jukka-Pekka Lukkarila nappasi tällä kertaa SOLin SPONSSI-apurahan.
Myyntipäällikkö Jukka-Pekka Lukkarilalla on syy leveään hymyyn. Mies on juuri palannut kädenväännön EM-kisoista Bulgariasta ja toi sieltä tuliaisina oikealla kädellä hopeaa ja vasemmalla kultaa.
– Ainahan sellaiset on mukavia tuliaisia, hän myhäilee.
Lihakset ovat edelleen kipeänä kisaponnisteluiden jäljiltä.
– Suoritus ei ole siis ainoastaan fyysinen vaan myös psyykkinen. Keskittyminen on pystyttävä säilyttämään koko kisan ajan.
Kädenväännössä töitä tekee koko kroppa. Lajiin kuuluu räjähtävä lähtö, jonka jälkeen vääntö pyritään viemään pöytään alle sekunnissa.
– Tavoitteena on, että vääntö olisi ohi kertapyyhkäisyllä. Refleksien on oltava kunnossa ja räväkällä lähdöllä pystyy viemään vahvempaakin kaveria.
Nyt hän harjoittelee kuudesti viikossa ja kotona on kokonainen huone omistettu kädenväännölle. Poikakin on innostunut lajista.


Monipuolista hommaa
Jukka-Pekka Lukkarila on myynyt SOLin henkilöstöpalveluja yli neljä vuotta Oulun seudulla.
Lukkarilalla on taustallaan elektroniikka-alan tutkinto ja yli 20 vuoden kokemus kansainvälisen yrityksen tuotantopuolelta.
– Eikä meidän työmme suinkaan ole pelkästään työntekijöiden välittämistä vaan asiakkaan ongelmien ratkaisemista. Osallistumme myös tuotantosuunnitteluun ja budjetointiin.
SOL SPONSSI
SOL SPONSSILLA tuetaan urheilun tai taiteen saralla menestyneitä SOLilaisia. Raati myöntää vuosittain 2 000-5 000 euron stipendin hakemuksien perusteella.
– SOL Sponssilla halutaan tukea SOLilaisten menestystä jatkossakin, viestintäpäällikkö Taija Paavola sanoo.
Teksti: Vaula Aunola // Kuvat: Vesa Ranta ja Jukka-pekka Lukkarila