
Huolehdi palautumisestasi
Jokaisen ihmisen – ja erityisesti fyysistä työtä tekevän – on tärkeää huolehtia omasta kokonaishyvinvoinnistaan. Se on jaksamisen ja iloisen työnteon perusta. Nyt omaan hyvinvointiin kannustetaan kiinnittämään huomiota SOL Life Kunto-ohjelmalla.
SOLilaisten työpäivät ovat täynnä erilaista toimeliaisuutta: arkeen voi kuulua nostoja, kiertoja, paljon jalkojen päällä oloa sekä erilaisten liikeratojen toistoa – monenlaista fyysistä kuormitusta koko keholle. Lisäksi töissä tarvitaan tarkkaavaisuutta ja herkkää huomiointikykyä.
Työympäristössä saattaa olla melua ja psykososiaalista kuormitusta aiheuttavia tekijöitä. Tietokoneella työskentely kysyy erityisesti henkistä stressinsietokykyä. Työpäivän aikana ja vapaa-ajalla olisikin tärkeää huolehtia sekä mielen että kehon palautumisesta.

Kannustaakseen työntekijöitään pitämään huolta omasta kokonaishyvinvoinnista SOL käynnisti syyskuussa SOL Life Kunto-ohjelman.
– Tavoitteena on työnantajana tukea SOLilaisten kokonaishyvinvointia. Haluamme kannustaa jokaista edistämään omaa hyvinvointiaan, joka muodostuu monesta eri osatekijästä. On myös tärkeä ymmärtää, että hyvinvoinnin perusteet ovat osin yksilöllisiä meille jokaiselle. Käynnissä oleva SOL Life Kunto-ohjelma on kaikille SOLilaisille suunnattu hanke, kertoo SOLin HR-asiantuntija Jenny Vaara.
Jokaiselle omat tavoitteet
SOLilaisille on jaettu SOL Life Hyvinvointipassit, joita on saatavilla kaikille halukkaille sekä suomeksi että englanniksi.
– Jokainen voi merkitä passiinsa henkilökohtaisen hyvinvointitavoitteensa sekä sitä tukevat hyvinvointiteot ja -aktiviteetit, joihin haluaa keskittyä. Toiminta on omaehtoista, Vaara sanoo.
Maaliskuun alkuun kestävässä Kunto-ohjelmassa nostetaan kuukausittain esiin eri teemoja. Teemat kattavat kaikki hyvinvoinnin osa-alueet liikunnasta ja ravinnosta palautumiseen sekä henkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin.
Erityisesti SOL haluaa painottaa työntekijöilleen levon, palautumisen ja kehonhuollon merkitystä fyysisessä työssä.

– Kehonhuollon avulla saa lihakset rentoutettua, mikä edistää työstä palautumista. Mitä aiemmassa vaiheessa – jo ennen kuin lihakset kiristävät – ryhtyy huolehtimaan venyttelystä, sitä parempi, toteaa liikuttaja Elsi Luomi Ilmarisesta, joka on SOLin yhteistyökumppani. Toinen keskeinen kumppani Kunto-ohjelmassa on Terveystalo.
Vinkit kehonhuoltoon
• Mieti mitä asentoja ja liikkeitä työpäiväsi aikana tulee paljon: kuuluuko työhösi esimerkiksi nostoja, kiertoja tai kädet vartalon edessä työskentelyä? Pohdi tämän pohjalta sopiva vastaliike, joka tasapainottaa venyneitä ja kuormittuneita lihaksia.
• Ujuta työpäivän sekaan palauttavia taukoja: kun huomaat tehneesi kauan samaa työliikettä, tee vastakkaiseen suuntaan venytys tai pumppaavaa liikettä lihaksilla. Jo 10 sekuntiakin on hyvä.
• Vapaa-ajalla voit venytellä esimerkiksi tv:tä katsoessa tai ruokaa laittaessa ja sen kypsymistä odottaessa. Kehonhuoltotuokion ei tarvitse kestää kauan.
• Ohjatuilla kehonhuoltotunneilla tulee varmasti tehtyä liikkeitä monipuolisesti.
• Voit testata liikkuvuuttasi kokeilemalla, miten sujuu syväkyykky tai varpaiden koskettaminen sormilla jalat suorina. Haasta itsesi tavoittelemaan parempaa tulosta!
• Pyri muodostamaan kehonhuolto ja venyttely tavaksi, jolloin siitä ei tarvitse muistuttaa itselleen.
• Riittävä liikkuvuus varmistaa, että pystyt esimerkiksi solmimaan kengännauhat tai ottamaan kattilan alahyllyltä ikääntyessäkin.
Vinkit antoi Ilmarisen liikuttaja Elsi Luomi.
Vinkit palautumiseen ja mielen hyvinvointiin
• Palautuminen päivän aikana vaikuttaa myös siihen, miten palauttavaa uni on.
Suunnittele, milloin pidät työpäivän aikana taukoja. Tauko saattaa olla tarpeellisin
juuri silloin, kun koet kiirettä ja tuntuu, että taukoa ei ehtisi pitämään.
• Kysy itseltäsi ja tunnustele, mitä kaipaat juuri nyt palautuaksesi? Mitä palauttavaa
voisit helposti lisätä jokaiseen päivään? Kerro valinnoistasi ääneen myös läheisillesi.
• Opettele rentouttamaan hengityksesi, kun tarvitset palauttavaa hetkeä arjessa. Rauhallinen hengitys tasaa sykettäsi ja vaikuttaa tasaavasti hermostoosi.
Keskittymällä hengittämiseen huomaat, jos yläkehon alueella on kireyksiä. Päätä tietoisesti laskea hartioita alas ja hellitä ylimääräisiä lihasjännityksiä kasvoilta, rintakehältä, mahan seudulta ja koko kehosta.
• Opettele olemaan läsnä hetkessä. Kokeile olla jakamatta huomiotasi, tee
yksi asia kunnolla kerrallaan loppuun ja siirry vasta sitten seuraavaan.
• Huolehdi riittävästä palauttavasta unesta. Kokeile jättää illasta pois sinistä valoa hohtavien älylaitteiden käyttö. Tee sen sijaan jotakin mukavaa ja rentouttavaa, kuten lue hyvää kirjaa tai nauti iltapuuroa ja teetä. Iltarutiineilla kerrot keholle ja mielellesi, että on aika rauhoittua pian unille.
• Hiljaisuus on tämän päivän luksusta.
Monet kaipaavat hiljaisuutta vastapainoksi kaikille äänille ja ärsykkeille, joita arjessa koemme. Hakeudu paikkaan, jossa saat nauttia hetken hiljaisuudesta.
• Puhdas ilma ja luonto uudistavat ja rentouttavat tutkitusti solutasolla asti. Luonnossa verenpaine ja syke laskevat sekä autonominen hermosto rauhoittuu. Kokeile saatko varattua pienen luontohetken päivääsi. Hetki luonnon ääreltä voi löytyä kaupungin keskeltä puistosta tai pihalta tai kaupungin ulkopuolelta esimerkiksi pelloilta tai metsistä. Vieraile luontoon.fi-sivustolla, josta näet karttahausta ympäri Suomen lähimmät luontokohteet.
Vinkit antoi SOLin HR-asiantuntija Jenny Vaara.
Teksti: Veera Saloheimo // Kuvat: Ilmarinen ja Antero Aaltonen