
Tunnelissa on aina kamera kaverina
Helsingin keskustan alla mutkittelee kolmen kilometrin mittainen huoltotunneli, jonka kiinteistönhuollon ja turvallisuuden perustana on kattava kameravalvonta. – Tunnelissa kukaan ei ole koskaan yksin, SOLin Aurinkovoimalan palveluesimies Pasi Perkiömäki sanoo.
Helsingin keskustan huoltotunneli rakennettiin vuosina 2005-2010 tekemällä kaksi kilometriä uutta tunnelia ja saneeraamalla kilometrin mittainen vanha Kluuvin pysäköintitunneli. Tunnelin suuaukot ovat Ruoholahdenkadulla Kampin länsipuolella ja Kaisaniemessä.
Kaupunki omistaa tunnelin Helsingin Väylä Oy:n kautta. SOLin yhteistyö kaupungin kanssa alkoi jo tunnelin rakennusvaiheessa. Nyt SOL hoitaa tunnelin kiinteistönhuollon, kameravalvonnan ja piirivartioinnin. Vuodesta 2014 omistajan edustajana on ollut Kantakaupungin Isännöinti.
Huoltopihat maan alla
Huoltotunneli on tarkoitettu keskustan kiinteistöjen huoltoliikenteelle. Liikkeiden lastauslaiturit ja huoltopihat ovat tunnelin varressa syvimmillään 35 metriä maan alla, mikä mahdollistaa kävelykeskustan ja vähentää varsinkin tavaraliikennettä ydinkeskustan kaduilla. Tunnelista on yhteys myös keskustan pysäköintitunneleihin.
Keskimäärin 2 700 ajoneuvoa käyttää tunnelia vuorokaudessa ja viikossa kertyy noin 19 000 sisäänajoa. Liikennettä valvoo pari sataa kiinteistönhuollon kameraa, minkä lisäksi tunnelissa on poliisin nopeusvalvontakamerat. Nopeusrajoitus tunnelissa on 30 kilometriä tunnissa.
– Täällä kiinteistönhuoltoon kuuluu olennaisena toimintana liikenteen seuraaminen. Kokonaiskuvaa ei pysty valvomaan muutoin kuin kameroilla, se on ollut jo tunnelin suunnittelussa lähtökohta, tekninen isännöitsijä Pasi Kanerva Kantakaupungin Isännöinnistä sanoo.
Paloilmoitin ohjaa tarvittaessa kameroita
Yleisen järjestyksen ja liikenteen sujuvuuden valvonnan lisäksi kamerajärjestelmän tehtävänä on toimia viranomaisten ”silminä” tulipalon tai onnettomuuden sattuessa. Palohälyttimet kertovat kameroille ongelmakohdan, jolloin kamerajärjestelmä nostaa valvomon ruuduille automaattisesti noin viiden kameran kuvat siltä alueelta. Kamerat ovat ohjattavia ja ne osaavat kääntyä palopaikkaa kohti.
– Lähtökohtana on, että pelastuslaitos pystyy jo liikkeelle lähtiessään saamaan valvomon henkilökunnalta ensikäden tietoa, mikä vaikuttaa esimerkiksi hyökkäyssuuntaan. Jos on oikea palo, pelastuslaitos tulee pystykuilujen kautta, Pasi Kanerva kertoo.
Ilman kamerakuvien tietoa pelastuslaitoksen olisi vaikea lähestyä kohdetta, sillä tunnelissa on paljon sokkeloisia sivutiloja.
Onnettomuustilanteissa tunnelin ilmanvaihtojärjestelmällä on iso rooli. Kriisitilanteessa ilmanvaihdon puhallussuuntaa voidaan muuttaa, jolloin savunpoisto tapahtuu järjestelmän kautta.
– Järjestelmällä voi valita, mistä korvausilmaa otetaan ja minne savu puhalletaan, SOLin palveluesimies Pasi Perkiömäki toteaa.
Maan alla vahingot ovat usein vaarallisempia kuin päivänvalossa.
– Maan päällä onnettomuus näkyy yleensä jo kauas, mutta tunnelissa tilanne voi olla seuraavan mutkan takana. Tunnelissa liikkumisen turvallisuus korostuu. Siksi on hyvä, että kiinteistönhoitajilla on aina kameran kautta ylimääräinen silmäpari mukanaan.

Kameravalvonta siirtyy Aurinkovoimalaan
Tallentavasta kamerajärjestelmästä on apua myös tunnelin arkisemmissa liikennetilanteissa. Jos kuorma-auto on törmännyt lastausalueella paikkoja rikki, tapahtuma tallentuu samoin kuin ilkivalta.
– Meidän kiinteistönhuolto laittaa paikat kuntoon, mutta tekijä voidaan saada maksamaan kulut, Perkiömäki sanoo.
Huoltotunnelin kameravalvonta siirtyy marras-joulukuussa tunnelissa olevasta valvomosta Aurinkovoimalaan, joka on SOLin valtakunnallinen 24/7 valvonta- ja palvelukeskus Hämeenlinnassa.
– Aurinkovoimalaan siirtyvät sekä kameravalvonta että tietoliikenne. Suunnitelmat ovat jo pitkällä. Henkilöstön perehdyttäminen on uudistuksen viimeinen vaihe, Perkiömäki kertoo.
Asiakasta edustava Pasi Kanerva pitää valvomon siirtoa Aurinkovoimalaan tärkeänä kehityshankkeena. Hän sanoo olevansa tilaajana täsmällisten sopimusten ystävä.
– Mitä täsmällisemmin palvelu on tilattu, sitä helpompi sitä on sopimusten kautta kehittää. SOLin kanssa sopimuspuolta on kehitetty hyvässä yhteistyössä. Kameravalvonnan siirron Aurinkovoimalaan näemme positiivisena hankkeena, Kanerva sanoo.
Teksti Juha Peltonen Kuvat Timo Porthan
Aurinkovoimala palvelee 24/7
Hämeenlinnassa sijaitsevaan 24/7 palvelevaan Aurinkovoimalaan voivat ottaa yhteyttä kaikki SOLin asiakkaat oli kysymys sitten henkilöstö-, siivous-, kiinteistö-, toimitila-, pesula- tai vartiointipalveluista.