
SOL laajenee yritysostolla Tanskaan
SOL osti marraskuussa elintarvikesiivoukseen erikoistuneen tanskalaisen TekniClean A/S:n. Kaupassa SOL saa 300 uutta työntekijää ja 14 miljoonan euron liikevaihtoa tekevän yrityksen, jonka asiakkaisiin kuuluu muun muassa elintarvikealalla toimivia lihanjalostajia.
Yrityskauppaa piti harkita tarkkaan, koska ilmastonmuutos voi vaikuttaa tulevaisuuden ruokailutottumuksiin ja sitä kautta ruoan tuotantoon Tanskan kaltaisissa maissa. Riskinä on, että tuotantoa siirtyy entisestään halvempiin maihin ja että lihan syöminen länsimaissa vähenee.
– Tämä tilanne tuskin muuttuu kovin paljoa muutaman vuosien aikajänteellä. Yrityskauppa on meille kuitenkin tärkeä astinlauta Tanskan markkinalle, SOLin toimitusjohtaja Juhapekka Joronen perustelee hankintaa.
Elintarvikesiivous on vaativa ala. Seuraavaksi SOL päättää, mille muille siivouksen toimialoille se voi levittää TekniCleanin toimintaa.
– Valinnassa on vaikkapa toimisto- tai hotellisiivousta, Joronen aprikoi.
Hän korostaa myös sitä, että SOL ottaa elintarvikesiivouksen mahdollisuudet vakavasti. Korkeat hygieniavaatimukset sitovat asiakkaita ja yritystä yhteen, sillä huonosti tehty siivous olisi elintarvikealan asiakkaalle merkittävä maineriski.
Tämä sidos näkyy alalla myös siten, että elintarvikealan siivousyritys voi seurata asiakastaan toiselle markkinalle. Myös TekniClean on jo aiemmin lähtenyt asiakkaan mukana esimerkiksi Puolaan ja Englantiin, mutta joutunut perääntymään näiltä markkinoilta resurssipulan vuoksi.
– Nyt meillä voi olla mahdollisuus laajentua muuallekin asiakkaiden perässä, Joronen pohtii.
Jorosen perheen SOL-konsernin nykyisestä 312 miljoonan euron liikevaihdosta viidennes syntyy Suomen ulkopuolella eli Baltiassa, Ruotsissa ja Venäjällä. Baltia on 29 miljoonan liikevaihdollaan markkinoista tärkein, mutta näin ei ehkä jatkossa enää ole. SOLin tavoitteena on laajentua maa vuodessa -vauhdilla.
– Nyt keskitymme hetken Tanskan toimintoihin, mutta jo joulukuussa katsomme seuraavaa askelta. Yrityskaupoissa prosessit vievät yleensä pari vuotta.
– Tavoitteena on kasvattaa liikevaihto miljardiin euroon vuoteen 2025 mennessä. Tästä 200–300 miljoonaa euroa pitäisi tuolloin tulla ulkomailta.