
Lopputuotteena ilo
Tykkimäen huvipuisto odottaa kesäkauden starttia ja huvittelunhaluisia asiakkaita. Viime vuonna avattu Aquapark-vesipuisto on täydessä iskussa. Siisteys on koko perheen kohteelle avainasia.

Kouvolan Tykkimäki on Suomen kolmanneksi suurin huvipuisto. Huvipuiston lisäksi se tarjoaa monenlaista tekemistä
– Puhumme resortista tai vapaa-ajankeskuksesta. Tänne voi ostaa useamman päivän rannekkeen ja käydä yhtenä päivänä huvipuistossa, toisena Aquaparkissa ja yöpyä välillä camping-alueella tai kaupungin hotelleissa, kertoo toimitusjohtaja Sakari Pasanen.useammaksikin päiväksi.
Pasanen nauttii työstään edelleen 15 vuoden kokemuksen jälkeen.
– Täällä on mukava työskennellä, koska tavoitteemme on tuottaa iloa ihmisille. Toki kulissien takana työhön liittyy samojen yrityshaasteiden ratkomista kuin muuallakin.
Tykkimäen huvipuiston yhteyteen avattiin vesipuisto Aquapark viime kesänä. Siellä on useita erilaisia vesiliukumäkiä ja altaita niin lapsille kuin aikuisille. Huolimatta viime vuoden kylmästä alkukesästä se pääsi kävijätavoitteisiinsa.
– Se sai erittäin hyvän vastaanoton. Heinä- ja elokuu toivat todella paljon kävijöitä. Nyt Aquapark on täydessä iskussa odottamassa toista toimintakesäänsä ja uusia asiakkaita.
– Huvipuistotoiminta on tuonut meille kokemusta, jonka perusteella osasimme suunnitella laitetoimittajien ja arkkitehtien kanssa hyvin toimivan vesipuiston. Aquaparkissa on paljon tekemistä, mahdollisuus ruokailuun, saunat ja hyvin toimivat sosiaalitilat, Pasanen sanoo.

Paljon tekemistä toimivassa ympäristössä
Suomalaiset perheet odottavat huvipuistokäynniltään hauskaa päivää, joka sujuu leppoisasti ja helposti.
– Toiminnan täytyy olla monipuolista, ja kaiken täytyy sujua letkeästi. Perheet odottavat turvallisuutta ja siisteyttä – lapset täytyy pystyä päästämään yksin seikkailemaan laitteisiin.
Siisteys on ykkösarvojamme.
Huvipuistossa perheet viihtyvät keskimäärin 6–8 tuntia ja Aquaparkissa 3–4 tuntia. Vesi elementtinä väsyttää perheen pienimmät nopeammin.
Huvipuisto täyttää helposti asiakkaiden vaatimukset monipuolisuudesta: kymmenien laitteiden ja useiden pelien lisäksi alueelta löytyy Minimaatila, näyttelytila, touhupaviljonki, ulkoleikkipaikka, matkamuistokauppa sekä useita kioskeja ja ravintoloita. Huvilavetilla esiintyy taikureita ja artisteja.
Suosituin laite on kaiken ikäisille ja kokoisille sallittu Väärinpäintalo. Huvipuiston laitteista neljä on vanhoja Helsingin Linnanmäen laitteita. Ne ovat edelleen toimivia ja turvallisia, ja ne on varustettu historiasta kertovilla isoilla infotauluilla.
– Näiden laitteiden ääressä isä saattaa selittää lapsilleen, kuinka hän itse kävi tuossa laitteessa lapsena.
Perheet arvostavat turvallisuutta ja väljyyttä.
Camping-alueen sisältä löytyvällä vapaa-ajankeskuksella on laajuutta 16 hehtaaria. Se on kokonaan aidattu ja turvallinen.
– Meillä on mukavan väljää ja ruuhkatonta, lastenrattaidenkin kanssa mahtuu hyvin liikkumaan. Tämä on yksi asia, mistä asiakkaamme kiittävät palautteissa.
Asiakkaita Suomesta ja rajan takaa
Tykkimäen huvipuiston toiminta on voimakkaasti sesonkiluonteista. Kesällä työntekijöitä on 240.
– Olemme erittäin vahva opiskelijoiden työllistäjä alueella. Ympäri vuoden työllistämme 10 työntekijää, joten osin tarve on myös talviaikaan.
Tykkimäellä käy noin 200 000 kävijää vuosittain. Tämän päälle tulevat vielä camping-asiakkaat.

– Tänä vuonna tavoittelemme pientä kasvua kävijämäärään. Tykkimäen huvipuisto tekee mielellään yhteistyötä alueen muiden matkailuyritysten kanssa. Kokemuksia on muun muassa markkinointiyhteistyöstä.
– Yhdessä yritämme pidentää kävijöiden viipymisaikaa seudullamme.

Paikalliset kokevat Tykkimäen omakseen.
– Käsittääkseni kouvolalaiset kokevat Tykkimäen erittäin hyvänä kohteena. Kuuluu kesään, että täällä käydään.
Vapaa-ajankeskus vetää asiakkaita laajalta alueelta. Kotimarkkina-alueeksi luetaan ainakin Kymenlaakso, ellei koko Kaakonkulma.
– Itä-Helsingistäkin tänne on helppo tulla, välimatka on kohtuullinen ja meillä on runsaasti ilmaista parkkitilaa. Alueellista markkinointia teemme vieläkin laajemmalle alueelle, säteellä Helsinki-Tampere-Joensuu-Kuopio.
Venäläisiä on asiakkaista noin 10 prosenttia.
– Venäläiset ovat verrattain pieni, mutta kasvava joukko. He tulevat pääosin Pietarin seudulta.
SOL vastaa huvipuiston ja Aquaparkin siisteydestä. Aurinkoisella otteella huolehditaan ulko- ja sisätilojen, kuten kioskien ja ravintoloiden kunnosta.

– SOL on monivuotinen kumppani, jonka kanssa olemme tehneet hyvää yhteistyötä. Kohde on hyvin vaativa, sillä asiakkaita ja siten myös roskaa on paljon. Siisteys on ykkösarvo, jonka laiminlyömiseen asiakas kiinnittää heti huomiota. Kaiken pitää olla tip top.
Tykkimäen huvipuisto juhlii ensi vuonna 30-vuotisjuhliaan.
TEKSTI VEERA SALOHEIMO KUVAT JUKKA KOSKINEN JA TYKKIMÄEN ARKISTO