Eviran turvallisuuspäällikkö Kari Paunonen (keskellä) ja SOLilaisia (vasemmalta oikealle) Hanni Vähä-kangas, Leonid Zaytsev, palvelu-esimies Johanna Flinkman, Elja Kink, Tiu Tsuskina ja Ljudmila Guljuk.

Evirassa osataan varautua kaikkeen

– Laboratoriotiloissa vaaditaan erityisosaamista myös SOLilaisilta ja vaikka he ovat toisen yrityksen palkkalistoilla, ovat he olennainen osa meidän tiimiämme, Eviran turvallisuuspäällikkö Kari Paunonen toteaa.

SOL palasi Elintarviketurvallisuusviraston kumppaniksi viime lokakuussa ja on valmis kohtaamaan tulevat muutokset yhdessä.

Yllättävissä tilanteissa saamme apua nopeasti ja joustavasti.

– Yhteinen historiamme SOLin kanssa alkoi jo vuonna 2006 Eviran perustamisen aikaan. Nyt muutaman vuoden tauon jälkeen saimme taas tutun kumppanin takaisin tänne Viikkiin, iloitsee Eviran turvallisuuspäällikkö Kari Paunonen.

Yhteistyön jatkumiseen ollaan tyytyväisiä puolin ja toisin. Paluu sujui helposti, sillä Eviran toiveiden mukaan toimipisteeseen palasi myös vanhoja tuttuja palveluvastaavia.

– Yhteistyö jatkui saumattomasti siitä, mihin viimeksi jäimme. Saimme tänne tunnolliset ja motivoituneet tekijät, jotka pitävät sovittua laatua yllä jokapäiväisellä panoksellaan. Ja vaikka työntekijät ovat toisen yrityksen palkkalistoilla, ovat he olennainen osa meidän tiimiämme.

Alati muuttuvat tilanteet ovat Elintarviketurvallisuusviraston ison kiinteistön arkipäivää.

– Saamme aina tarvittaessa apua nopeasti ja joustavasti. SOLilaiset ovat niitä arjen puurtajia ja sankareita, joita kaikki heti kaipaavat, kun jotain tapahtuu.

Perehdytys ja työturvallisuus avainroolissa

Viikin kampuksen yhteydessä sijaitseva rakennus pitää sisällään monenlaista tilaa. Kiinteistön julkisivun lasipintaan painettu solukuvio antaa vihjeen myös hiukan erikoisemmasta käyttötarkoituksesta.

– 17 000 neliötä käsittää toimistoja, ravintolan sekä sosiaali- ja saunatiloja, mutta myös Suomen suurimmat laboratoriotilat, joissa tehdään erilaisia rehujen, lannoitteiden, eläinten ja kasvien tutkimuksia. Laboratoriot vaativat erityisosaamista ja ymmärrystä oman henkilökuntamme lisäksi myös SOLin työntekijöiltä, Paunonen kertoo.

Huolellinen siivous on asiakkaalle tärkeä käyntikortti.

Perehdytyksessä käydään tarkasti läpi sekä päivittäiset rutiinit että erityistilanteet.

– Monissa laboratorioissa on työvaiheita, jolloin tilaan ei saa mennä. Nämä eivät aina tapahdu samalla kellonlyömällä ja niitä pitää osata tarkkailla myös itsenäisesti. Työturvallisuus on äärimmäisen tärkeää, sillä se vaikuttaa kaikkiin talossa työskenteleviin.

Paunonen kiittelee SOLilaisten joustavuutta. Tiimi on ajan kuluessa tottunut lähes kaikkeen.

– Myös siihen, että aamulla laboratoriopöydällä saattaa olla kokonainen hevonen tai joku Korkeasaaren eläimistä. Suojavarusteiden lisäksi siistimisessä tarvitaan toisinaan siis myös hyvää hermojen hallintaa.

– Tämä on mielenkiintoinen työpaikka ja vastaan voi tulla vaikka Korkeasaaren eläimiä, palveluvastaava Hanni Vähäkangas nauraa viljalaboratoriossa.

Vuoropuhelu on tärkeää

Suomen suurin laboratorio vetää Eviralle myös paljon kokousvieraita. Sen lisäksi, että huolellinen siivous pitää kiinteistön kunnossa, se on asiakkaalle tärkeä käyntikortti. Siivoustaajuuksia ja -ajankohtia muutetaan joustavasti tarpeen mukaan. Asetettujen tavoitteiden toteutuminen käydään läpi kuukausittaisessa laatupalaverissa, johon kuuluu useampi henkilö, mutta arkinen yhteydenpito hoituu joustavasti Paunosen kanssa.

– Välitön ja mutkaton yhteydenpito nopeuttaa asioiden etenemistä, kun palautteet ja toiveet tulevat yhden henkilön kautta. Päivittäisiin erikoistilanteisiin ratkaisu löytyy usein suoraan meidän palveluvastaaviltamme. Tilanteet liittyvät usein vuodenaikojen tuomiin haasteisiin tai suuriin vierailijamääriin. Isossa talossa aina tapahtuu, SOLin palveluesimies Johanna Flinkman kertoo.

– Laboratorioissa vaaditaan erityisosaamista ja ymmärrystä oman henkilökuntamme lisäksi myös SOLin työntekijöiltä, Paunonen kertoo.

Muutokset kohdataan yhdessä

Ensi vuodenvaihteessa toimintansa aloittaa Ruokavirasto, johon Evirakin yhdistyy. Viraston pääpaikka tulee Seinäjoelle, mutta myös Viikin toimipiste kasvaa. Juuri alkaneet työt käsittävät tilojen laajoja muutoksia ja remontteja. Henkilöstöäkin tulee lisään noin 250.

– Seuraava vuosi tulee olemaan yhtä muutosta. Laboratorioita tulee lisää, ravintolatilat laajenevat ja kiinteät toimistot muuttuvat monitoimitiloiksi. On hyvä, että meillä on apuna tuttu kumppani, jonka kanssa voimme ratkoa muutosajan haasteita ja kehittää tulevaisuuden toimintaa sopivaan suuntaan sitten, kun sen aika on, Paunonen vielä toteaa.

Evira

Teksti ja kuvat: Kati Laszka