Esimiehen avulla yötyö kevyemmäksi
Asiakkaan, esimiehen ja työntekijöiden yhteistyöllä raskaaseen työhön saadaan helpotusta. SOLin palveluesimies Seija Välimaa tuntee työntekijöidensä arjen Valion Joensuun juustomeijerissä.
SOLin palveluvastaava Jaana Nykänen aloittaa työvuoronsa Joensuun Valion juustolinjastolla klo 22.00. Nykänen ja tiimin kolme muuta jäsentä pukeutuvat ”avaruuspukuihin”, sillä työskentelytila on elintarviketeollisuuden hygienialuokitukselta korkeinta, ykköstasoa. Työntekijöillä on yllään valkoiset, elintarviketuotantotiloihin tarkoitetut sadeasut, valkoiset kärkituetut turvakumisaappaat, visiirit ja kuulosuojaimet.
– Juustomurut puhalletaan linjastoista lattialle, josta ne kootaan biojätteeseen. Linjat puretaan, irto-osat irrotetaan ja pestään käsin tiskialtaisissa. Osa hihnoista pestään käsin ja jätetään kuivumaan, Nykänen kertoo työstään.
Työhyvinvointi ja työkyky on tärkeää
Nykänen kertoo olevansa tottunut ruumiilliseen työhön, mutta yövuoroja hän pitää henkisesti rankkoina. Yötyöhön Nykänen sanoo sopeutuneensa runsaassa kuukaudessa. Arkea ja vuorokausirytmin ylläpitämistä helpottaa, että hän työskentelee vain yövuorossa.
Välimaa pyrkii esimiehen roolissaan keventämään yövuoroa tekevien työtä mahdollisuuksiensa mukaan. Hän antaa Valiolle kiitosta hedelmällisestä yhteistyöstä. Pienilläkin muutoksilla on ollut työntekijöiden arkeen suuri merkitys.
– Ennen isoja roska-astioita piti kallistaa, että vedet saatiin niistä pois. Nyt astioiden pohjaan on porattu reikiä, jolloin vesi valuu pois ilman astian kallistelua, Välimaa kertoo työtä helpottavista innovaatioista.
Lisäksi Välimaa on Valion kanssa yhdessä saanut pestäville irto-osille parempia kuivaustelineitä ja pesualtaita on vaihdettu käytännöllisimpiin.
Seuraan työntekijöiden työkykyä tarkasti, koska yötyö on vaativaa ja kuormittaa työntekijää eri tavalla kuin päivätyö, Välimaa toteaa.
SOLilaiset käyvätkin säännöllisesti terveystarkastuksissa, ja työoloja käydään läpi työterveyslääkärin ja -hoitajan sekä työfysioterapeutin kanssa.
Arki tulee tutuksi, kun osallistuu työhön
Yövuorolaisia koskevissa asioissa Välimaa pitää yhteyttä Nykäseen, joka toimii Valiolla kohdevastaavana ja huolehtii uusien työntekijöiden perehdytyksestä. Palveluesimiehenä Välimaa kuitenkin vierailee yötyöläisten työvuorolla noin kerran kuussa, jolloin hän myös osallistuu työhön.
Osallistun myös työntekoon, koska haluan pysyä kärryillä työntekijöiden arjesta, ja samalla kyselen kuulumisia, Välimaa kertoo.
Elintarvikesiivous vaatii enemmän
Välimaan mukaan yhteistyö Valion kanssa sujuu hyvin.
– Olemme päivittäin tekemisissä, ja me SOLilaiset luonnollisesti autamme aina, oli kysymys lisäpesupyynnöstä tai jostain muusta.
Välimaa luonnehtii elintarviketeollisuuden tuotantolaitosta vaativaksi asiakkuudeksi. Työntekijöitä sitovat lainsäädäntö sekä määritelmät, miten työvaiheet tehdään ja millä tarkkuudella, ja tästä syystä työhön pätevöityy vasta monivaiheisen perehdytyksen jälkeen. Työntekijät käyvät jokaisen ulkomaanmatkan jälkeen salmonellatesteissä ja hygieniapassin on oltava aina voimassa.