Arla, Unilever ja SOL juhlivat 25-vuotista yhteistyötä

Söderkullassa, Sipoon meijerin ja jäätelötehtaan tiloissa juhlittiin toukokuussa SOLin, Arlan ja Unileverin neljännesvuosisataista kumppanuutta kakkukahveilla.

Pienimuotoisessa mutta lämminhenkisessä tilaisuudessa aurinkoista kumppanuutta juhlisti myös SOLin palveluesimiehen Maarit Savikon lauluesitys Walking on Sunshine, joka kuvastaa osuvasti yhteistyön luonnetta.

Ammattitaito ja joustavuus peruspilareina

SOLin menestyminen kilpailutuksissa on palvelujohtaja Sanna Peltolan mukaan yrityksen joustavuuden ja ketteryyden tulosta.
– Ammattitaitoinen, työhönsä perehdytetty ja koulutettu henkilöstö on toimintamme peruspilari. Työntekijöidemme vaihtuvuus on ollut Sipoossa vähäistä, ja pisimmät työsuhteet ovat yli 10-vuotiaita, Peltola kertoo.

Kysyntää läpi vuorokauden

Kun SOL aloitti tehtaan kanssa yhteistyökumppanuuden, Ingman teki tehtaassa jäätelöä ja muita maitotuotteita. Myöhemmin maitotuotteiden tuotanto myytiin Arlalle ja jäätelötuotanto Unileverille.

Yhteistyön aikana myös kauppojen aukioloajat ovat muuttuneet.
– Koska kaupat ovat auki läpi vuorokauden, yritykset ovat siirtyneet kolmivuorotyöhön. Mekin olemme mukautuneet näihin muutoksiin, Savikko toteaa. Hän toimii esimiehenä Sipoon tehtaalla, jossa työskentelee toistakymmentä SOLilaista sekä päivä- että yötyössä.

Koulutus ja täsmäosaaminen elintarvikealan vaativassa puhtaanapidossa on ollut SOLin työntekijöiden valttikortti.
– Olemme myös mukana asiakkaan omilla hygieniakierroksilla, ja työn laatua seurataan Insta-laadunvalvonnalla. Keskustelemme säännöllisesti asiakkaan kanssa yhteistyöstä ja työn laadusta, Savikko kertoo.

”SOL tuntee tavat ja kaikki kulmat”

SOLin ja Arlan yhteistyö on ollut Arlan ostopäällikkö Sampo Isokosken mukaan todella hyvää. Hän on vastannut siivoussopimuksista ja muista yhteistyösopimuksista sekä kaupallisesta yhteistyöstä vuodesta 2009 lähtien. Hän kertoo, että yhtiön kaikki ulkoistetut siivoukset on hankittu SOLilta, joka on Arlan pääyhteistyökumppani.

Pitkäaikaisen yhteistyön hyvä puoli on, että palveluntarjoaja tuntee talon tavat ja kaikki kulmat.  Asiat on helpompi järjestää, kun ei tarvitse jokaista pikkuasiaa kädestä pitäen näyttää, Isokoski kiittelee.

Isokosken mukaan juuri joustavuus on SOLissa hyvää ja sitä on tarvittu, kun siivouskohteet ja -käytännöt ovat muuttuneet vuosien varrella.

Esimies tärkeässä roolissa

Esimiehen osuus on tärkeä, jotta kokonaisuus pysyy hallinnassa.
– Kokonaisuuden on oltava esimiehellä hallussa, jotta hän voi mitoittaa SOLin henkilöstön oikein. On tärkeää, että siivotaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa, Isokoski sanoo. Hän näkee SOLin onnistuneen tälläkin osa-alueella.

Arlan prosessiasiantuntija Petri Kastari pitää tehdasta hyvin haastavana ulkoiselle siivousliikkeelle.
– Uuden työntekijän on vaikeaa ymmärtää kokonaisuus, joten hyvä ohjeistus ja perehdytys ovat keskeisiä. Tiedon kulkeminen kaikissa organisaatioissa on erittäin tärkeää, Kastari arvioi.

Myös Unileverin tuotantopäällikkö Antti Jääskeläinen kehuu yhteistyötä SOLin Maarit Savikon kanssa.
– Meille on tärkeää, että palveluesimies on hyvin tavoitettavissa, ja hänellä on riittävästi aikaa meidän kanssamme käytäviin keskusteluihin, Jääskeläinen toteaa.

Muutos on pysyvää

Peltolan mukaan asiakasyrityksen kehittyminen ja muutokset pitävät myös yhteistyökumppanina toimivan SOLin vireänä ja ketteränä.

Meidän pitää olla asiakasta askeleen edellä. Me teemme ehdotuksia ja olemme valmiit tekemään muutoksia asiakkaan tarpeita vastaaviksi. Tästä johtuen yhteistyösuhteemme on ollut Arlan ja Unileverin kanssa jo pitkään hedelmällinen.