”Täytyy pysyä remmissä mukana”
Hämeenlinnan pesulassa palvelee keltainen pantteri*. Kehu, kannusta ja kiitä on Leilan motto.
68-vuotias Leila Paldanius kertoo nauraen, että jotkut aina välillä ihmettelee, kuinka sä tuossa iässä vielä käyt töissä.
– Vastaan, että kyllä se järkipaha pysyy silloin paremmassa kunnossa, eikä lenkilläkään tarvitse käydä. Ikä on vaan numero.
Kehitykselle kun antaa pikkusormen, niin se piru vie koko käden.
Entinen myymälänhoitaja ei kuitenkaan palvele asiakkaita päivittäin.
– Teen tuurauksia ja sairaslomasijaisuuksia. Mieskin sanoo, että oikein säteilen, kun SOlista soitetaan. No, onkohan se nyt ihan niin, hän virnistää.
Valkeakoskella asuva Leila hoitaa ensin aamuvarhaisella tyttären pienet pojat kouluun ja ajomatkoineen työpäivälle kertyy mittaa.
– Kahdeksan aikaan illalla kaadun sitten sänkyyn. Mutta ei se haittaa, elämä olisi aika tylsää, jos pitäisi vaan käydä jossain päivätansseissa.
Eläkepäivinä kuntoillaan uimalla ja ulkoilemalla.
– Sienestän ja marjastan koko suvulle. Tyttären pojatkin pitävät liikkeessä, he pelaavat jalkapalloa ja ajamme matseja katsomaan.
Lukeminen on suuri intohimo.
– Luen myös tietokirjoja enkä pelkkää Romeoa ja Juliaa. Pidän erityisesti elämäkerroista ja ammattikirjallisuuttakin tulee seurattua.
* SOLissa eläkeikäisiä työntekijöitä kutsutaan keltaisiksi panttereiksi. Nimitys juontaa juurensa Tekesin tuella toteutetusta ikääntyneiden työllistymistä edistävästä asiantuntijahankkeesta.
Tekniikkaa en pelkää
Pohjalainen Leila lähti työelämään Oulun korkeudelta, Kestilästä.
– Äiti huolehti yksin kuudesta alaikäisestä lapsesta ja kaikkien oli toimittava. Kun lähdin kotoa, sain mukaani jenkkikassin, kaksi lakanaa, herätyskellon ja ruokailuvälineet. Nyt eivät taitaisi nämä kamppeet mahtua neljään rekkaankaan, hän nauraa.
Tekstiilialaa suositteli käsityöopettaja ja ensin vaatetusteknologiksi valmistunut Leila oli työnjohtajana vaatetehtaassa.
– Sitten olin yrittäjänä ja sen jälkeen vielä pitkän rupeaman kansalaisopiston tekstiilityön opettajana.
SOLille Leila haki töihin 2003 ja toteaa, että turha vaatimattomuus ei kannata.
– Olen nauranut, että taisin saada paikan, kun väitin käyttäväni tietokonetta useammalla kuin kahdella sormella. Tottahan se tavallaan oli, silloin oli kovassa huudossa atk-ajokortti, jonka olin juuri suorittanut.
– Kehitykselle, kun antaa pikkusormen, niin se piru vie koko käden. Olen aina joutunut koneiden kanssa pelaamaan, enkä ole niitä koskaan pelännyt. Tehtaallakin vastuullani oli 50 ompelukonetta ja siitä on ollut hyötyä tässäkin työssä.
Mahtava myyntipuhe
Leila on kiertänyt SOL Pesuloita pohjoista myöten.
– Opastin monta vuotta uusia työntekijöitä. Se oli mukavaa, sivusi opettajan hommaa, josta myös joskus haaveilin.
Hän toteaa, että pesulatyössäkin tarvitaan sanantaitoja.
– Se oli hauska juttu, kun kerroin yhdelle miesasiakkaalle, miten suojakäsittely toimii. Sen jälkeen hän kysyi, voisinko ystävällisesti kertoa sen uudelleen. Puhuinko siis liian nopeasti – ei siitä ei ollutkaan kysymys, vaan hän oli kaupallisen alan opettaja, eikä ollut kuulemma koskaan kuullut niin hyvää myyntipuhetta. Se tuntui tosi hyvältä.
– Tämä on niin paljon muutakin kuin pesemistä ja silittämistä. Tarvitaan materiaalituntemusta, teknistä osaamista, hyviä vuorovaikutustaitoja ja erityisesti organisointikykyä, että kaikki valmistuu ajoissa.
Häntä harmittaa alan heikko arvostus.
– Kerran esimerkiksi eräs kesätyöntekijä kysyi minulta, miten olen joutunut tänne töihin. Vastasin, että hakemalla. Mietin sitä vielä kotonakin.
Leila korostaa työkavereiden kunnioittamisen ja auttamisen tärkeyttä.
– Minusta urheiluväen tunnus ”Kehu, kannusta ja kiitä” pätee työelämässäkin.
– Myös pienetkin yhdessä tehdyt asiat, kuten kahvikupponen töiden jälkeen, lisäävät yhteisöllisyyttä. Ja meidän täytyy myös osata nauraa niin omille kuin muidenkin virheille.
Teksti: Vaula Aunola Kuva: Mikaela Holmberg
