Pesetätkö työvaatteet ammattilaisella? Kyllä kannattaisi

Pesu kuin pesu, koneessa kuin koneessa. Näin helposti ajatellaan, mutta tosiasiassa ammattipesula eroaa kotipyykinpesusta kuin, tutun sanonnan mukaan, yö päivästä.

Suurin osa kotitalouksien pesutarpeesta hoituu hienosti kotona, mutta työssä käytettävien vaatteiden ja tekstiilien kanssa asia on toisin. Ammattilaisten kannattaa käyttää ammattilaisia esimerkiksi tehokkaan resurssien käytön ja yrityksen imagon vuoksi. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Lähdimme ottamaan siitä selvää SOL Yrityspesulaan Helsingin Konalaan.

SOL Yrityspesulan palvelupäällikkö Henna Paukkunen tuntee pesulansa prosessit ja asiakkaat perusteellisesti, joten otimme hänet oppaaksi kierroksellemme. Mukana on myös Kati Talikka, joka vastaa SOL Pesulapalvelujen laatu- ja kehitysasioista. Ensimmäiseksi halusin selvittää, miksi ylipäätään yritysten ja muiden organisaatioiden pitäisi käyttää ammattipesuloita tekstiiliensä huoltamisessa. Eikö työhaalarit voisi yhtä hyvin heittää kotikoneeseen muun pyykin joukkoon? Henna pudistaa päätään ja selittää:

”Kotipesu ei vastaa työvaatteilta vaadittavaa laatua. Meillä käytettävät laitteet ja aineet eivät ole samoja, kuin yksityistalouksissa. Toinen tärkeä asia on henkilöstön osaaminen. Sillä varmistetaan, että jokainen tekstiili käsitellään oikealla tavalla. Ammattipesun ja viimeistelyn jälkeen vaate on varmasti puhdas ja siisti. Silloin työasussa liikkuva työntekijä antaa hyvän kuvan yrityksestään. On mukava nähdä oman firmansa logo työntekijän asussa tai sisustustekstiilissä, joka on todella tip-top.”

Hyvää businekselle, hyvää ympäristölle

Työasut ja muut yritystekstiilit ovat siis osa yrityksen laadukasta brändiä. Mutta asianmukaisesta tekstiilinhuollosta koituu myös puhtaasti taloudellisia etuja. Hyvin hoidettuna vaatteiden käyttöikä pitenee, mikä tietysti vähentää uusien asujen hankkimistarvetta.

Kati  korostaa, että kyseessä on myös ympäristöteko:

”Tiedetään, että tuotteen elinkaaren pidentäminen on yksi tärkeimmistä yksittäisistä tekijöistä, kun halutaan vähentää ympäristön kuormitusta. Tekstiilien hankinta- ja huoltokäytännöt  voivat siten olla osa yrityksen ympäristöohjelmaa. On myös hyvä varmistaa, että valittu alihankkija toimii yrityksen ympäristöarvojen mukaan.”

Ympäristönäkökulma on sisäänkirjoitettuna kaikkeen päätöksentekoon ja toimintaan SOL Yhtiöissä. Ympäristövaikutuksista ei ainoastaan puhuta, vaan ne ovat osa yrityksen arkea.

” Emme varmaan itse edes oikein huomaa, mitä kaikkia ympäristötekoja teemme. Meille ne ovat niin itsestään selviä asioita”, Kati naurahtaa.

SOLin pesulatoiminnasta on saavutettu merkittäviä kestävän kehityksen edistysaskeleita laitteissa ja niissä käytettävissä aineissa. Kemiallista pesuakaan ei oikein voi enää ajatella ”kemiallisena”, koska uusin käyttöön otettu liuotin biohajoava. Energiaa ja ympäristöä säästäviä menetelmiä kehitetään jatkuvasti. Tämän myötä on esimerkiksi saatu laskettua työhaalareiden pesulämpötiloja ja prosessissa käytettävä puhdas jäähdytysvesi voidaan kierrättää uudelleen käyttöön. Viimeksi mainittu vinkki tuli henkilökunnalta, jota SOLilla kannustetaan antamaan omia ehdotuksiaan toiminnan parantamiseksi.

Alusta alkaen hyvissä käsissä

On aika aloittaa kierros. Kuljemme samaa reittiä, kuin tänne saapuneet tekstiilit. Ensimmäisenä on edessä ”tulli”, jossa tulokkaat  joutuvat tarkkaan syyniin. Jokainen vaatekappale tarkastetaan ja esilajitellaan. Jotkut niistä saavat niskaansa viivakoodilla varustetun lapun. Ne on valittu mukaan pesuhistorian seurantaan, jossa vaatteen käsittelyjä seurataan tarkoin koko tuotteen elinkaaren ajan. Pesuhistorian seuraaminen on tärkeää esimerkiksi vaatteen paloturvallisuuden varmistamiseksi. SOL vahtii seurannassa olevia tekstiilejä asiakkaan puolesta, että ne täyttävät edelleen tarvittavat turvamääräykset ja poistaa käyttöikänsä päähän tulleet käytöstä.

Seuraavaksi pääsemme pesulan sydämeen. Pitkän käytävän molemmin puolin hurisee vaikuttava rivi pesukoneita, joiden kokoluokka on hämmentävä. Koneiden luukut ovat kuin luolan aukkoja. Täällä työskentelevät ammattilaiset tekevät lopullisen päätöksen siitä, minkälaiseen pesuun tekstiili päätyy. Vaihtoehtoja riittää lukemattomista vesipesuohjelmista kemiallisiin käsittelyihin ja desinfiointiin. Oikean ohjelman valinta edellyttää kokemukseen perustuvaa tietotaitoa.

”Tekstiilialan tuntemus on tietysti eduksi, mutta kyllä varsinaiset taidot opitaan paikan päällä. Täällä tulee eteen uskomaton määrä erilaisia tekstiilejä, joiden puhdistustarpeet vaihtelevat. Meillä on töissä varsinaisi pesuvelhoja, jotka siirtävät ajan mittaan omaksuttua, niin sanottua hiljaista tietoa, eteenpäin. Uusien työntekijöiden perehdytys ja heille nimettävät mentorit  pitävät huolen tietotaidon säilymisestä talossa”, Henna kertoo.

Ammattipesulassa on mahdollista päästä pesutuloksiin, jotka joskus saattavat yllättää asiakkaan. Henna muistelee eräässä helsinkiläisessä liikekiinteistössä äskettäin sattunutta vesivahinkoa, jonka seurauksena kiinteistössä sijaitsevan sisustusmyymälän tekstiilit olivat surkeassa jamassa:

”Oli aika hurjan näköistä, kun lastauslaituri oli täynnä laatikoita, joissa oli kosteita kankaita värit levinneinä. Räätälöimme kankaille parhaat mahdolliset ohjelmat ja ja pesulämpötilat. Pesun jälkeen jopa kymmeniä metrejä pitkät kankaat mankeloitiin ja viikattiin usean ihmisen voimin. Saadessaan kankaat takaisin asiakas ihmetteli ”kuinka ihmeessä te saitte valkoisesta näin valkoisen.”

Onko yritykseni pesulalle liian pieni?

Jättimäisiä koneita katsellessa tulee mieleen, sopiiko yrityspesula vain niille, joilla on paljon pesetettävää. Ajatus saa kuitenkin nopeasti täystyrmäyksen pesulan palvelupäälliköltä. Laajan, maan kattavan pesulaverkostonsa ansiosta SOL Pesupalvelut ovat kaikkien ulottuvilla.

”Yhdenkin hengen remonttifirman haalarit kannattaa antaa lähimmän SOL Pesulan hoidettavaksi. Kun tuo vaatteen tänään, sen voi parhaimmillaan saada jo huomenna puhtaana takaisin”, Henna vakuuttaa.

Yrityksen koko tai pyykin määrä ei siis rajoita ammattipesupalvelujen käyttöä.  SOL Pesulapalvelun koneet ja toimintatavat on mitoitettu sopimaan erikokoisille yrityksille ja erilaisiin pesutarpeisiin.

Vaikuttava viimeinen silaus

Hyvin pesty on kuitenkin vasta puoliksi hoidettu. Pesun ja kuivauksen jälkeen saavumme osastolle, jossa vaate viimeistellään tavalla, mikä kotioloissa ei ole mahdollista. Viimeistään tässä vaiheessa käy selväksi, että tuttu, arkinen pyykkäys on täysin eri asia kuin ammattimainen vaatehuolto. Täällä jokaisen vaatekappaleen on mahdollista saada juuri sille paras käsittely. Nelimetrinen mankeli imaisee liinavaatteet ja kankaat sisäänsä ja viikkaa ne kauniisiin pinoihin toisessa päässä. Tunikamalliset myyjäntakit siliävät henkareissaan tuuliviimeistelijässä, ja monen kotisilittäjän inhokit, kauluspaidat, saadaan rypyttömiksi höyryn avulla. Henkilökunta seuraa tarkasti lopputulosta, ja hoitaa tarvittaessa viimeistelyn loppuun käsin silittämällä.

Viimeisenä etappina on pakkaamo. Vielä viimeiset laatutarkistukset, viikkaus ja pakkaus asiakkaan toivomuksen mukaan, ja puhtaana hohtavat asut ovat valmiina kuljetusauton kyytiin.

Onko pyykkini pesulaan sopivaa?

Mutta minkälaisille tekstiileille pesulat on tarkoitettu? Mistä tietää, sopivatko ne juuri minun yritykseni tarpeisiin? Lyhyesti sanottuna, jokaisen yrityksen kannattaa harkita pesulapalvelujen käyttöä. Useimmiten yrityspesulan rullakoista löytyy suojahaalareita ja muita työasuja, mutta täällä pestään kaikkea mahdollista lentokoneen turvavöistä kirkkotekstiileihin. Välillä koneissa pyörivät päiväkodin pehmolelut, toisinaan rullakoista kurkottavat mattokääröt. Kaikki ovat siis tervetulleita, mutta etenkin rakennusalalla toimivat pienet ja keskisuuret yritykset voisivat hyötyä pesulapalvelujen käytöstä paljon nykyistä enemmän. Eron huomaa nopeasti. Vaatteiden pesusykli on säännöllistä, joten likaisia työasuja ei enää tule vastaan. Työvaatteiden hankintakulut vähenevät pitkällä tähtäimellä, koska oikea pesuaineen annostelu ja ammattikoneiden automaattiset pesuohjelmat tekevät puhdasta jälkeä säästäen tekstiilejä turhalta kulumiselta. Myös se, ettei työvaatteita pestä muun pyykin mukana, kuten usein kotona tapahtuu, pitää ne osaltaan paremmassa kuosissa pidempään. Omassa kylpyhuoneessa ei myöskään voida antaa kankaalle turvallisuutta lisäävää desinfiointia, hajunpoistoa tai kestävyyttä parantavaa suojakäsittelyä. Lisäksi ammattipesulassa voidaan pestä työkenkiä ja muita varusteita, jotka on totuttu heittämään tietyn käytön jälkeen pois.

Harva tulee myöskään ajatelleeksi, että kotipesusta saattaa koitua ikäviä yllätyksiä kotikoneen omistajalle. Yksityistalouksiin suunniteltujen laitteiden kanssa voi ajan kanssa tulla ongelmia, jos niihin kertyy esimerkiksi rakennuksilta peräisin olevia jäämiä. Iso asia on myös, ettei työasujen pyykkäyksestä enää koidu ylimääräistä vaivaa ja ajanhukkaan omalle henkilökunnalle.