
Tarjan tarina
Työskentelin 39 vuotta pankissa, jossa aloitin jo 16 -vuotiaana lähettityttönä. Olen niin onnellisessa asemassa, että kohdallani sovellettiin vanhaa eläkepäätöstä, jonka mukaan naiset pääsevät eläkkeelle 55 -vuotiaana.
Urakäänteiden merkitykselliset vaiheet
Valtion virkamiehen ura on kovin tasapaksua pakertamista….. Jossain vaiheessa 80 -luvulla meistä tuli virkamiehiä.
Hakeutuminen SOLille töihin – miten se tapahtui ?
Ensimmäisen kerran tulin SOLille iltatöihin oman työn ohella Itäkeskuksen Citymarkettiin. Pian minusta tehtiin ohjaaja ja äkkiä huomasin pyörittäväni kuusi muutakin kohdetta. Tehtäviini kuului asiakaskäynnit, palkkojen syöttö, tilaustenhoitamiset yms. Työ oli oikein mielenkiintoista ja mielekästä. Työrupeama kesti sillä kertaa noin 4 vuotta, kunnes kauppias vaihtui ja sopimus SOLin kanssa loppui. Ja kun ohjaajaa ei sillä alueella tarvittu, irtisanouduin SOLin palveluksesta.
Vuoden 2006 alussa entinen esimieheni SOLista soitti soitti kysyi kiinnostuksesta aloittaa ilta- ja viikonloppuohjaajana Itäkeskuksessa. Pian otin vastatakseni myös lentokentän siivouksesta. Olin taas solilainen!
Millaisia esteitä tai asioita olet joutunut ratkomaan ja miten olet ne ratkaissut?
Jäin pankista vanhuuseläkkeelle 1.6.2012, sen jälkeen palaveerattiin työaikani uusiksi esimiehen kanssa. Entistä tuntimäärää hieman lisättiin, mutta edelleen halusin jatkaa tuntityöntekijänä.
Nyt työskentelen 4 x 6 tuntia viikossa ja voin olla kolme päivää viikossa eläkeläinen.
Miten olet kokenut työsi ja millaisia merkityksiä sillä on ollut?
Työ on mielenkiintoista ja vaihtelevaa ja se mahdollistaa rakkaan ja euroja kysyvän harrastukseni, matkustelun.
Tarinasi opetus muille vastaavassa tilanteessa olevalle
On hyvä miettiä jo ennen eläkeelle siirtymistä haluaako jatkaa töitä, haluaako jatkaa niitä saman työnantajan palveluksessa tai haluaako vaihtaa kokonaa eri alalle. Kohdallani siirtyminen eläkeläiseksi ei aiheuttanut ”tyhjänpäälle jäämistä” tai tunnetta ettei olisi tarpeellinen, kun olin jo päivätöissä ollessani vakiinnuttanut paikkani SOLissa.
Mitä muuta haluat kertoa?
Työajat ja työt yleensäkin ovat neuvoteltavissa ”eläkeläiselle” sopiviksi. Eläkeläisen etuna on se ettei töissäkäynti ole pakko, se on hieno tunne. Hymyilevä SOL sopii minulle.