Margaretan tarina

27 vuotta työskentelin erilaisissa asiakaspalvelun ja hallinnon töissä. Työn ohella pidin ammattitaitoani yllä ja opiskelin ahkerasti: markkinointimerkonomin tutkinto, avoimen yliopiston kurssit työoikeudesta ja henkilöstövalinnoista sekä useita käden taitoihin liittyviä kursseja.

Ensimmäinen kerran vaihdoin alaa kun yt-neuvotteluiden tuloksena jouduin irtisanotuksi 27 vuoden jälkeen ja siirryin vaatemyyjäksi.
Vaatemyyjän töistä jäin lopulta opintovapaalle ja suoritin vaatetusartesaanin tutkinnon ruotsinkielisestä oppilaitoksesta. Kolmas ura oli alkamassa ja perustin ompelimoalan yrityksen.

Alihankintatyönä tein myös erilaisia asiakaspalvelutehtäviä. Yrittäjänä jonkin aikaa työskennellen, jäin lopulta osa-aika eläkkeelle. Aloitin SOL Henkilöstöpalveluissa henkilökohtaisena avustajana helmikuussa 2014. Teen töitä keikkaluontoisesti eli otan töitä vastaan oman aikatauluni mukaan. Pidän työstä ja viihdyn erilaisten asiakkaiden kanssa ja saan helposti kontaktin uuteen asiakkaaseen. Tehtävä on vastapainoa yksinäiselle puurtamiselle ompelutehtävien kanssa. Haluan jatkossakin ”määrätä” omasta aikataulustani.

Olen itse hakeutunut toisiin tehtäviin oppiakseni uutta. Kaikkea voi oppia, kun pitää mielen avoimena ja on rohkea. Ole ennakkoluuloton! En ole yleensä suunnitellut sen enempää mitä teen jatkossa. Katson mihin nenä osoittaa ja lähden siihen suuntaan. Annan sattumalle mahdollisuuden. Hakiessani helmikuussa 2014 työpaikka huomasin, että 60 -vuotiaalla naisella on kysyntää. Hain neljään eri yritykseen, pääsin neljään haastatteluun ja kolmeen yritykseen minut valittiin. Oli varaa valita.