Keskity olennaiseen

Nykyään elämä on kiireistä, maailma on täynnä erilaisia ärsykkeitä ja lukemattomia ajan käytön mahdollisuuksia. Vaihtoehtoja on paljon enemmän, kuin mitä on mahdollista valita. Tämä saattaa tuottaa monelle tarpeetonta stressiä ja ahdistusta. Meidän on yhä vaikeampi keskittyä olennaiseen ja olla aidosti läsnä hetkessä.

Näin on myös työelämässä. Muutos on nopeaa, tietoa on tarjolla paljon ja pitää tehdä valintoja äärettömän monista vaihtoehdoista. On valittava mitä tehdään, ja mitä jätetään tekemättä, sekä mitä voidaan antaa muiden tehtäväksi. Kaikkea ei tarvitse eikä voi tehdä itse, jotta voi keskittyä olennaiseen.

Toiminta-ajatuksemme ja kaiken perusta on jo kauan ollut se, että haluamme vapauttaa asiakkaamme toteuttamaan omaa toimintaansa. Annamme näin omalta osaltamme asiakkaillemme mahdollisuuden keskittyä olennaiseen. Vuosien saatossa olemme kehittyneet siivousyrityksestä monipalveluosaajaksi. Käytännössä meillä on valmiudet tarjota asiakkaillemme palvelua lähes kaikissa mahdollisissa toimitiloihin liittyvissä tehtävissä sekä pesulapalveluissa ja henkilöstöpalveluissa. Kasvaminen moniosaajaksi on tapahtunut yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Olemme kehittäneet ja laajentaneet palvelujamme heidän toiveidensa mukaisesti.

Asiakkaamme saavat yhdellä sopimuksella kaiken osaamisemme käyttöönsä.

Asiakkaidemme toiveista lähti liikkeelle myös uudenlaisen toimintamallimme kehittäminen, joka tulee muuttamaan palvelualoilla vallitsevia käytäntöjä. Kaadamme perinteisiä raja-aitoja eri palvelusektorien välillä, ja asiakkaamme saavat yhdellä sopimuksella, oman tutun yhteyshenkilönsä kautta, kaiken osaamisemme käyttöönsä. Myös kustannusseuranta ja laadunvalvonta yksinkertaistuvat. Kustannussäästöjä tulee siitä, että moniosaajamme voivat huolehtia asiakkaan luona eri alojen tehtävistä. Samalla voimme tarjota osaavalle henkilöstöllemme uudenlaisia, monipuolisia työtehtäviä ja entistä useammin myös mahdollisuuden kokopäiväiseen työhön. Toimintamallia on nyt kokeiltu joidenkin asiakkaidemme kanssa, ja palaute on ollut kiittävää. Moniosaaminen on nykyaikaa ja joustavuutta arvostetaan. Ensimmäiset moniosaajiksi opiskelleet työntekijämme ovat myös tyytyväisiä uusiin tehtäviinsä. Olemme antaneet uudelle toimintamallille nimen Aurinkokunta, ja rakennamme sitä innolla.

Olemme jo vuosia pitäneet kerralla oikein -periaatetta tärkeänä ja viime vuosina siitä on tullut eräänlainen työelämän muoti-ilmiö. Samasta periaatteesta on kyse myös silloin, kun puhutaan LEAN-johtamisesta. Mitä kerralla oikein tai LEAN sitten tarkoittaa? Tarkoituksena on poistaa kaikki turha ja tuottamaton toiminta hyvän suunnittelun avulla. Näin toimimalla parannamme palvelun laatua, vähennämme kustannuksia ja nopeutamme prosesseja. Lopputuloksena on parempi asiakastyytyväisyys ja turvallisempi työskentely-ympäristö. Tavoitteenamme on siis myös omassa toiminnassamme keskittyä olennaiseen. Jokaisen SOLilaisen on hyvä pitää tämä oman toiminnan tavoitteena joka päivä.

Tulevan vuoden suunnitelmia tehtäessä on hyvä keskittyä olennaiseen ja pitää mielessä kerralla oikein -periaate. Näin meillä on mahdollisuus tuottaa pieniä ja suuria arkisia ihmeitä. Ihmeitä ei synny itsestään, niitä tehdään.

Aurinkoista arkisten ihmeiden rikastuttamaa syksyä,

Juhapekka Joronen
TOIMITUSJOHTAJA, SOL PALVELUT OY

Juhapekka Joronen Toimitusjohtaja, SOL Palvelut Oy