
Opinnot toivat lisää varmuutta ja itseluottamusta
Jyväskylässä palveluohjaajina toimivat Elina Härmä ja Riikka Pitkänen saattoivat päätökseen lähiesimiehen ammattitutkinnon Järvenpään Keudassa. Opinnot toivat ystävyksille ennen kaikkea lisää varmuutta omaan ammattitaitoon ja osaamiseen.
Ilo ja into olivat käsin kosketeltavissa, kun parikymmentä SOLilaista saattoi lähiesimiestyön ammattitutkinnon päätökseensä Järvenpään Keudassa. Opintojen aikana toisiinsa tutustuneet Elina Härmä ja Riikka Pitkänen hykertelevät muiden joukossa valmistumisen ilosta – toisaalta ilmassa tuntuu olevan myös yhteisen opintomatkan päättymisestä johtuvaa haikeutta.
On ollut huikeaa tutustua muihin SOLilaisiin, ja jakaa arjen haasteita toisten kanssa. Vertaistuki on ollut merkittävä osa omia opintojani, Pitkänen nyökkää.
”Lisää välineitä kehittyä edelleen”
Sekä Pitkänen että Härmä työskentelevät molemmat Jyväskylässä puhtaanapidon palveluohjaajina, Pitkänen rakennuksilla, Härmä hotellissa. Molemmille opinnot toivat virallisen ammattipätevyyden, mutta valmistumispaperia tärkeämpänä molemmat pitävät sitä, että varmuus omaan ammattitaitoon ja osaamiseen on kasvanut aimo harppauksen.
Opinnot ovat tuoneet minulle valtavasti varmuutta työssäni palveluohjaajana, olen tietoisempi osaamisestani ja osaan antaa tunnustusta myös itselleni. Koska luotan itseeni enemmän, voin helpommin rakentaa luottamusta myös tiimissäni. Lisäksi olen saanut opinnoissa paljon uutta tietoa, ja mikä tärkeintä, lisää välineitä kehittyä edelleen, Härmä kertoo.
Pitkänen jakaa samat ajatukset, ja lisää:
– Tuo on ehdottomasti totta, ja sen lisäksi olemme oppineet tuntemaan paljon erilaisia ihmisiä ympäri Suomen ja saaneet vertaistukea erilaisissa haasteissa. Kukaan ei ole yksin, ja ratkaisuja löytyy aina. Koulutus on oikeastaan vaikuttanut minulla ihan kaikkeen, ei vain työhön. Oma varmuus ja luottamus itseeni ovat kohonneet myös.
Uusia näkökulmia toiselta toimialalta
Kaksikko ystävystyi opintojen aikana, ja naiset huomasivat pohtivansa hyvin samankaltaisia asioita työarjessaan vaikkakin eri toimialoilla. Niinpä he päättivät ratkoa osaa haasteista yhteisessä ”Osaamispassit eri maailmoista” -kehittämisprojektissa.
– Yhdistämällä kaksi erilaista toimialaa saatiin uudenlaista näkemystä henkilöstön osaamistason arviointiin liittyvistä asioista, Härmä toteaa.
Kehittämisprojektit ovat olleet oppisopimuskoulutuksessa hyvin käytännönläheisiä, ja tavoitteena ollut ottaa projektien avulla kehitysaskeleita eteenpäin myös liiketoiminnan näkökulmasta. Härmän ja Pitkäsen kehittämä osaamispassi on jo otettu hotellissa testikäyttöön, ja rakennuksillekin se saadaan testiin seuraavalle isommalle työmaalle.
Opiskelu kannattaa monestakin syystä
Opintoja ehkä vielä harkitsevalle Härmällä ja Pitkäsellä on selvä viesti:
– Kannattaa opiskella, se helpottaa työarkea merkittävällä tavalla. Oikeastaan koulutus vähentää työntekoa: turhan työn tekeminen vähentyy, kun tietää mitä tekee, Härmä nauraa.
– Opinnot auttavat myös tarkastelemaan asioita erilaisista näkövinkkeleistä. Ja lisäksi haluaisin kiittää kaikkia opettajia. Koen, että minua on tuettu hienosti yksilönä, ja minulle on rakennettu eteeni valmis kehittymisreitti, kiittää Pitkänen.