– Alkuperäisen suunnitelman mukaan vain ulkoseinät rakennettiin kantaviksi, sisätiloja voidaan muuttaa tarpeen mukaan, Framin kiinteistöpäällikkö Timo Sysilampi kertoo.

Seinäjoen seutukunnan parhaaksi

Frami Oy tarjoaa asiakkailleen moderneja tila- ja yrityskehityspalveluja. SOL on huolehtinut alueen siivouksesta alusta asti ja kiinteistöhuollosta jo viisi vuotta.

Tavoitteena on kehittää Seinäjoen seudun kilpailukykyä ja vetovoimaisuutta. Tilapalveluja ja yrityskehitystä tuottavan Frami Oy:n kymmenen vuotta ovat olleet jatkuvan kasvun ja kehityksen aikaa.

– Koko ajan on rakennettu lisää, kiinteistöpäällikkö Timo Sysilampi kertoo.

– Olemme onnistuneet saamaan jatkuvasti uusia vuokralaisia ja sama kasvuvauhti on näkynyt koko Seinäjoen kaupungissa. Vahva esimerkki tästä on Maaseutuvirasto Mavin alueellistaminen Seinäjoelle. Mavi luo edellytyksiä elinvoimaiselle maaseudulle, joka tuottaa ruokaa ja hyvinvointia luonnonvaroja kestävästi käyttäen.

Meidän on ymmärrettävä asiakkaiden tarpeet.

– Meillä on ympärillämme hyvin vahva maakunta. Kaupunki ja maakunta tukevat tässä toinen toistaan ja se tuo Seinäjoelle vahvaa imua, hän kuvailee. Framilla on tällä hetkellä käytössään noin 46 000 neliötä, joissa toimii 80 yritystä ja noin 800 työntekijää. Tiloissa järjestetään vuosittain noin 550 kokousta ja tapahtumaa. Yhtiön kehityspalveluja hyödyntää vuosittain noin 400 yritystä.

– Meillä on vuokralaisia, jotka ovat olleet täällä aivan alusta asti, kuten Etelä-Pohjanmaan liitto sekä Yliopistokeskus, jossa toimii viisi yliopistoa; Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Helsingin yliopisto, Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Vaasan yliopisto.

Framin alueella on tilaa rakentamiselle noin 100 000 neliön verran ja uusia rakennuksia on suunnitteilla jatkuvasti.

– G-talon piirustukset ovat valmiina, joten ryhdymme markkinoimaan sitä mahdollisesti jo syksyn aikana. Lopulliset rakentamispäätökset tehdään, kun tietty määrä neliöistä on varattu, Sysilampi sanoo.

SOLin palveluesimies Kati Mäkelä (vas) ohjaaja, kohdevastaava Arja Lahti-Luopa ja Frami Oy:n kiinteistöpäällikkö Timo Sysilampi värikkäissä aulatiloissa.

Seinät siirtyvät, tilat muuttuvat

Framissa eletään jatkuvassa muutoksen tilassa, seinät siirtyvät ja ovet vaihtavat paikkaa.

– Muutos on jatkuvaa, ei ole sellaista hetkeä, että kiinteistöpäällikkö voisi sanoa, että nyt on valmista, Sysilampi kuvailee talon elämää.

– Alkuperäisen suunnitelman mukaan vain ulkoseinät on rakennettu kantaviksi, muutoin tilat toimivat joustavasti ja siinä on onnistuttu hyvin. Yleensä yritykset muuttavat ensin toimistohotelliin, sitten tarvitaan lisää väkeä ja muutetaan suurempiin tiloihin.

Joskus suunta voi olla toinenkin, toiminnan supistuessa muutetaankin pienempiin tiloihin. Joustavuudessa on Framin voima.

Talossa eletään jatkuvan muutoksen tilassa.

Talossa on myös yrityshautomotyyppistä toimintaa. Protomossa perehdytään aloittelevien yritysten liiketoimintasuunnitelmiin ja rakennetaan edellytyksiä yrittämiselle.

”Yhteistyö toimii hienosti”

SOL on huolehtinut Framin siivouksesta jo vuodesta 2003 ja kokemuksesta tiedetään, miten asiakkaiden toivomukset toteutetaan.

– SOL siivoaa suurimmassa osassa tätä kokonaisuutta, ehkä noin 35000 neliössä, Sysilampi laskee.

Yhteistyö on sujunut hänen mielestään hyvin ja säännöllisissä tapaamisissa huolehditaan siitä, että tieto kulkee.

Yrityksille on tarjolla runsaasti moderneja toimitiloja, joista voi varata sopivan tilan tunniksi, päiväksi tai kuukausiksi. Talossa toimii myös kaksi ravintolaa ja iso määrä neuvottelutiloja.

– Pidämme kerran kuukaudessa laatupalaverin, jossa käydään läpi mitä uusia yrityksiä taloon on tulossa, mitkä yritykset ovat lähdössä ja missä tarvitaan muuttosiivousta. Aina on tiedettävä, mitä on tulossa.

– Meillä toimistotiloja siivotaan yleensä päivisin, joten siivoojien pitää uskaltaa tervehtiä ihmisiä, siitä me pidämme kiinni. Ja jos siivooja on ulkomaalainen, hän voi hyvin sanoa, että puhukaapa hitaammin, me vasta opettelemme suomen kieltä.

– Emme halua tänne tuppisuita, hän naurahtaa.

Kiinteistöpalvelu
Kiinteistöpalveluita SOL on tuottanut koko Framin alueella vuodesta 2009 alkaen.

– Meillä on kaksi SOLin vakiohenkilöä kiinteistönhuoltotehtävissä ja toinen henkilöistä on tainnut olla meillä aivan alusta asti. Hänen palkkaamisensa olikin aikanaan edellytyksenä SOLin sopimukselle. Olemme erittäin tyytyväisiä heihin ja yhteistyö on toiminut loistavasti.

– Kiinteistönhoitajat täydentävät vielä toinen toistaan siten, että toinen tykkää työskennellä ulkona kun toinen on mieluummin sisällä, Sysilampi kuvailee.

www.frami.fi

Lisää korkean osaamisen työpaikkoja

FRAMI OY:N tavoitteena on kehittää Seinäjoen seudun kilpailukykyä ja vetovoimaisuutta vahvistamalla yritysten menestymisen edellytyksiä Käytetyimpiä palveluita ovat yritysten tarpeisiin räätälöidyt koulutukset, teemaseminaarit, liiketoiminnan kehityspalvelut, innovaatiopalvelut, tuotetestauspalvelut sekä toimitilat Framissa.

Palvelut on suunnattu toimintaansa aloittaville yrityksille, liiketoimintaansa kasvattaville ja uudistaville yrityksille sekä maakuntaan sijoittuville uusille yrityksille. Framissa käsitellään vuosittain 100 uutta liikeideaa, asiakkaina on 80 organisaatiota, käytössä olevia neliöitä 46 000, joissa työskentelee 800 työntekijää ja vuosittain eri tapahtumiin osallistuu noin 2000 henkilöä.

Frami Oy:n palveluksessa on 26 henkilöä ja sen liikevaihto on noin 7 miljoonaa euroa. Frami on tutkitusti yksi Suomen parhaita työpaikkoja. Yritys sijoittui vuosina 2012 ja 2013 kolmannelle sijalle pienten yritysten sarjassa Suomen parhaat työpaikat –kilpailussa.

www.greatplacetowork.fi

Jokainen työpäivä on erilainen

FRAMISSA SOLin palveluesimiehenä toimiva Kati Mäkelä viihtyy talossa. Yhteistyö Framin väen kanssa on kiitollista, helppoa ja mukavaa.

– Yhteistyökumppanimme ovat kiinteistöpäällikkö Timo Sysilampi ja tilapalvelujen palvelupäällikkö Jaana Paavola. Heidän kanssaan on helppoa tulla toimeen, asioista puhutaan suoraan, niin kuin ne ovat, Mäkelä sanoo.

– Talo muuttuu jatkuvasti ja koko ajan rakennetaan lisää. Firmat vaihtuvat, toiset tulevat ja toiset lähtevät, joten kyllä tässä pysyy virkeänä, hän naurahtaa. Hänen mukaansa Framiin on myös helppo löytää hyviä työntekijöitä, ja kesätyöntekijöitäkin löytyy kesän suursiivouksiin.

– Työntekijät todella tykkäävät työskennellä Framissa.

Frami työllistää tällä hetkellä siivouspuolella noin yhdeksän henkilöä, joista osan osapäiväisenä. Suuressa rakennuskokonaisuudessa järjestetään usein myös erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia, ja näistä siivouksista sovitaan tapahtumakohtaisesti. Tapahtumien järjestelyt on keskitetty talon aulapalveluun, jossa työskentelee Framin palveluksessa oleva henkilö.

SOLin osaamiseen luotetaan
Framissa toimii eri tyyppisiä yrityksiä ja organisaatioita, vaikkapa korkeakouluista terveydenhoitoon, myyntikonttoreista insinööritoimistoihin.

– Se edellyttää hyvää yhteistyötä asiakkaiden kanssa, meidän on ymmärrettävä heidän tarpeitaan. Toisaalta yritykset tuntuvat luottavan siihen, että me tiedämme miten kulloisessakin tilanteessa toimitaan, Mäkelä sanoo.

– Esimerkiksi kaikkia tiloja ei siivota joka päivä. Tiloissa toimivien yritysten vuokrasopimuksessa on määritelty vähintään kaksi siivouskertaa viikossa, mutta yrityksissä käymme toiveiden mukaan yhdestä viiteen kertaan viikossa. Siivouskertojen määrä riippuu paljon kyseisen yrityksen toiminnasta ja suuruudesta.

– Joissakin yrityksissä siivotaan virkaaikana, toisissa sen ulkopuolella, jotkut haluavat ehdottomasti, että siivous tehdään päiväaikaan. Asiakkailla on erilaisia toiveita ja tarpeita, ja me olemme pyrkineet toimimaan niiden mukaisesti aina kun se on mahdollista. Talossa on myös monia keskenään kilpailevia yrityksiä, joten hyvä osoitus luottamuksesta on se, että sama siivooja voi käydä niissä jokaisessa, ilman tiukkoja yrityskohtaisia ohjeita.

vaitiolovelvollisuussitoumuksen. – Joillekin yrityksille olemme tehneet tiettyjä turvaselvityksiä, mutta ne ovat aika harvinaisia. Siivoojat allekirjoittavat myös vaitiolovelvollisuuslupauksen.

SOLin ohjaaja, kohdevastaava Arja Lahti (vas)-Luopa on työskennellyt Framissa jo vuoden 2006 lopusta lähtien. – Yrityksissä ja korkeakouluissa työskentelee ja opiskelee myös ulkomaalaista väkeä, joten toiminta on hyvin kansainvälistä, kohdevastaava Kati Mäkelä sanoo.

TEKSTI JA KUVAT KARI MARTIALA