
Kiinteistöpalvelut kirii kolmen suurimman joukkoon
– Meillä on siihen täydet edellytykset. Palveluverkostomme on jo valmiiksi koko maan kattava, kehitämme teknologiaa ja koulutamme kuin suuri oppilaitos, SOLin asiakkuus- ja kehitysjohtaja Lauri Leppä toteaa, ja lisää hymy huulillaan, ettei aurinkoisesta palveluasenteestakaan ole teknisellä alalla haittaa.
SOL Kiinteistöpalvelut on asettanut kasvulleen rohkeat tavoitteet.
– Olemme tehneet selkeän kasvusuunnitelman. Tavoitteenamme on nelinkertaistaa nykyinen kiinteistöhuoltoalan liikevaihto vuoteen 2025 mennessä. Silloin olemme yksi alan kolmesta johtavasta yrityksestä Suomessa. SOLin asiakkuus- ja kehitysjohtaja Lauri Leppä sanoo.
Leppä kertoo, että kasvuhankkeen suunnittelusta vastaa asialle omistautunut asiantuntijaorganisaatio ja nyt panostetaan erityisesti myyntiin ja markkinointiin.
– Tietenkin olemme panostaneet myös koulutukseen ja laiteinvestointeihin. Tuloksia odotamme jo tulevana syksynä. Toimintamme on tarkoitus kasvaa orgaanisesti, eivätkä yritysostotkaan ole poissuljettuja.
SOL Kiinteistöpalvelut haluaa olla etujoukoissa myös palvelun laadussa.
– Tavoitteenamme on se, että asiakas yllätetään positiivisesti eikä meillä vastata: tämä ei kuulu minulle, Leppä hymyilee.
Samasta paketista kaikki palvelut
Lauri Leppä kertoo, että moniosaajana SOL voi myös paketoida ketterästi kaikki asiakkaan tarvitsemat palvelut yhteen palveluratkaisuun.
–Tämä on sekä kustannustehokasta että aikaa ja vaivaa säästävä ratkaisu asiakkaillemme. Asiakas saa vain yhden laskun ja yhteyshenkilö on aina sama.
– Olemme tehneet tämän kaltaisia palveluratkaisuja muun muassa rakennusliikkeille ja kiinteistömanagerointi- ja isännöintiyrityksille. Voimme tarpeen mukaan yhdistää esimerkiksi aula- ja kiinteistöhuoltopalvelut niin että kohteessa töitä tekevät voivat huolehtia molemmista.
– Tietenkin tämä edellyttää tekijöiltämme osaamista ja olemme jo vuosia kouluttaneet henkilöstöämme hallitsemaan useita eri palvelualoja. Meiltä löytyy jo monien eri alojen huippuosaajia niin palveluvastaavissa kuin esimiehissäkin.
Osaamiseen liittyvät myös monet yhdessä asiakkaiden kanssa toteutetut kehitysprojektit.
– Viimeisten vuosien aikana olemme olleet mukana muun muassa sisäilmastoon liittyvien ongelmien ratkaisemisessa, energiatehokkuuden kehitysprojekteissa ja monenlaisissa elinkaarikehityshankkeissa.
Kattava palveluverkosto valmiina
Leppä pitää SOLin erityisenä vahvuutena jo olemassa olevaa koko maan kattavaan palveluorganisaatiota.
– Meillä on jo infrastruktuuri valmiina niilläkin paikkakunnilla, missä meillä ei vielä ole kiinteistöpalvelutoimintaa. SOL Studioiden verkosto ulottuu etelästä pohjoiseen ja asiakaspalvelumme hermokeskus SOL Aurinkovoimala päivystää vuorokauden ympäri Hämeenlinnassa.
SOL Aurinkovoimalassa hallitaan kaikki palvelualueet ja asiakkaan työpyynnöt käsitellään reaaliajassa.
– Teknologian hyödyt tässä ovat ilmeiset. Keväällä siellä otettiin esimerkiksi käyttöön robotiikkaa, joka toimii hyvin muun muassa kiinteistönhuollon huoltokirjauksissa. Kaikki merkinnät ja kirjaukset siirtyvät automaattisesti reaaliajassa asiakkaan oman järjestelmän ja meidän järjestelmämme välillä.
Teksti: Vaula Aunola