Hyvä fiilis on tärkeää ryhmässä. Mainin kainalossa SOLin ekonalle.

Mainilla on hyvä meininki

Koulutusryhmän hyvä tunnelma auttaa oppimaan.

Maini on työskennellyt SOLissa vuodesta 2007. Työ on mielenkiintoista ja vaihtelevaa. Koulutusaiheet, -paikat ja ryhmät vaihtuvat jopa päivittäin. Yksikään ryhmä ei ole samanlainen ja joskus aloitusvaiheessa pitää tehdä opetukseen muutoksia, jotta koko ryhmä saisi mahdollisimman paljon opista irti.

SOLin koulutuksissa ei tarvitse jännittää

Hän sanoo, että hyvä ja toimiva koulutusryhmä edesauttaa oppimista.

– On hienoa viedä asioita eteenpäin ja tehdä yhteistyötä mukavien ja avoimien ihmisten kanssa. Koulutuksissa huomaa ihmisten erilaisuudet ja tämän tuoman rikkauden. Ryhmä muodostuu yksilöistä, sanoo Maini.

Hyvä fiilis on tärkeää

Haasteellisinta hänen mukaansa on ryhmän lähtötason arviointi. Ja se, että ryhmään luodaan hyvä fiilis. Se tuo luottamusta, rentouttaa ja lisää vuorovaikutusta. Tähän kuuluu Mainin mukaan esimerkiksi ryhmäläisten esittäytyminen toisilleen.

– Työnantajan järjestämä koulutus on meille etuoikeus. Kaikilla on erilainen tausta, koulutus ja kokemus, mutta oma ammattiosaaminen, työn hallinta ja sen varmistaminen on työn sujuvuuden kannalta oleellista, hän sanoo.

Työssä tarvittavien tietojen ja taitojen päivittäminen kuuluu jokaisen työnkuvaan.

Jännitys purkautuu eri tavoin

Koulutettavilla voi olla ryhmässä olemiseen, vaikka esiintymiseen liittyvää jännitystä, kielitaidon puutetta tai opiskeluista on saattanut vierähtää jo pitkä tovi.

– SOLin sisäisissä koulutuksissa ei kyllä tarvitse jännittää. Usein esimerkiksi huomaan, että jo ensimmäisellä tauolla tehdään tuttavuutta ja vaihdetaan yhteystietoja, hän kertoo. Maini sanoo, että esimerkiksi esiintymisen jännittämisestäkin pääsee eroon – ainakin kun esiintyy paljon.

– Esimerkiksi muutaman koulutustilamme tuolin jalat nitisevät ja natisevat. Niissä on istunut ”keikkumassa” monta jännittäjää aikoinaan, hän kuvailee.

Joskus kun on ollut iso koulutustila käytössä ja ihmiset ovat jääneet tilan takaosaan, niin Mainin on pitänyt kysyä, että siirtyvätkö he lähemmäksi etuosaa, vai tuleeko hän koulutettavia vastaan. Mainin mukaan yhä enemmän koulutusta viedään verkkoon.

– Silti ihminen on aina minulle se tärkein asia ja pidän siitä, että saan olla koulutettavien kanssa, hän painottaa.

Maini on marjarohmu

Mainin perheeseen kuuluu mies, aikuinen poika ja kotoinen maatiaiskissa Viiru, joka on kaikkien kaveri.

– Tykkään marjastaa tosi paljon ja viihdyn hyvin luonnossa. Myös leipominen on antoisaa ja rentouttavaa vastapainoa työlle. Kumpikin käy – suolainen ja makea, hän sanoo.

TEKSTI: MIRKKA KORTELAINEN / KUVA: ANTERO AALTONEN