Monipuolista työtä Kaskipuulla

Kaskipuulle on työllistynyt SOL Henkilöstöpalveluiden kautta moni työntekijä ja yksi heistä on Eliisa. Hän kertoi meille työstään Kaskipuulla ja paljasti millainen meininki toimistolla on.

Eliisa on viimeisimmältä ammatiltaan tietojenkäsittelyn tradenomi ja tehnyt paljon erilaisia töitä muun muassa asiakaspalvelun ja myynnin parissa. Hän oli keväällä 2017 pari viikkoa työttömänä ja törmäsi tilaustentallentajan avoimeen paikkaan netissä. Hän kiinnostui paikasta ja haki sitä saman tien.

– Minuun taidettiin ottaa yhteyttä saman päivän aikana ja sitä seuraavana olin jo haastattelussa SOLilla. Siitäpä ei mennyt montaa päivää, kun pääsin jo sitten Kaskipuun toimistolle haastatteluun. Minulle tuli jo ensimmäisessä haastattelussa tosi hyvä fiilis SOLin toimintatavoista. SOLilla on minusta sellainen avoin ja kannustava ilmapiiri, Eliisa muistelee työnhakuprosessia.

“Se oli semmoinen tekemisen meininki heti alussa.”

Tilaustentallentajan työt Kaskipuulla alkoi lyhyellä perehdytyksellä, jonka jälkeen hän pääsi heti tekemään töitä.

– Se oli semmoinen tekemisen meininki heti alussa. Aluksi tietysti jännitti, miten selviän, kun työnkuva on vastuullinen. Se vaatii tarkkuutta, pitkäjänteisyyttä ja hyvää muistia. Alkujännityksen jälkeen työt sujuivat oikein hyvin. Ehdin olla SOLin kautta Kaskipuulla noin koeajan verran. Eräänä syyskuun päivänä esimieheni pyysi juttusille ja ehdotti, josko tulisin Kaskipuun kirjoille. Tuntuihan se todella hienolta, elämäni ensimmäinen vakituinen työpaikka, Eliisa iloitsee.

Eliisan nimike oli alkuun tilaustenkäsittelijä / asiakaspalvelija. Työnkuvaan kuului tallentaa tulleet tilaukset tuotantojärjestelmään ja laittaa siitä vahvistus asiakkaalle. Lisäksi työnkuvaan kuului asiakaspalvelu puhelimitse ja chatin kautta.

– Mielestäni työkuva oli todella mielekäs, sillä jokainen tilaus on erilainen ja se tuo työhön vaihtelevuutta. Tilaustenkäsittelyn ja asiakaspalvelun myötä olen saanut huimasti sellaista tuotetietoutta, jota ei varmasti saa edes lukemalla, Eliisa kertoo tilaustentallentajan työstä.

Kaskipuulla on tarjolla hyvin monenlaista työtä ja etenemismahdollisuudet ovat loistavat. Eliisa on päässyt tutustumaan myös tehtaan puolelle, jossa hän työskenteli nelisen kuukautta purkupisteellä. Purkupisteellä ovet nostetaan maalauslinjastolta, tiivistetään ja heloitetaan, eli laitetaan lukkorungot ja saranat paikoilleen. Nykyisin hän toimii Kaskipuulla tarjouslaskijana, eli laskee tarjouksia rautakaupoille. Hän on viihtynyt hyvin myös nykyisessä roolissaan.

– Tässä työssä ei ole kahta samanlaista päivää. On hienoa saada tarjota asiakkaille laadukkaita kotimaisia ovia ja ikkunoita. Kaskipuulla on vankat juuret – yli 40 vuotta ulko-ovien valmistusta ja ikkunapuolellakin on päästy hyvään vauhtiin. Rakastan asiakaspalvelua ja erilaisten ihmisten kanssa toimimista. Paras kiitos tässä tulee, kun saadaan kaupat tehtyä ja asiakas vielä kiittää hyvästä palvelusta, Eliisa mainitsee.

“Meillä on aivan huippuporukka!”

Eliisan mielestä Kaskipuu on ollut hyvä työnantaja ja hän suosittelee lämpimästi hakemaan sinne töihin.

– Tekijöille löytyy aina töitä. Kuten itsekin, olen päässyt osin myös oman aktiivisuuteni kautta, tekemään Kaskipuulla monenlaisia töitä, mikä on tietysti mahtavaa, Eliisa kannustaa työnhakijoita.

Kaskipuu on tunnettu hyvästä työilmapiiristä ja tekemisen meiningistä.

– Meillä on aivan huippuporukka! Kaikki työntekijät ottivat alusta alkaen minut hyvin vastaan ja ovat auttaneet aina, kun on ollut kysyttävää. Eihän mikään työ ole aina ruusuilla tanssimista ja välillä tulee vähän huonompiakin päiviä, mutta aina on saanut tukea. Me nauretaan paljon, niin itselle kuin toisillemme, joten huumori yhdistää meitä, Eliisa kehuu työkavereitaan.

Hyvään työilmapiiriin kuuluu huumori ja joskus pikku mokat saattavat hymyilyttää pitkään.

– Työkaveri antoi minulle kerran oman puhelimensa ja kuulokkeensa loppupäivän ajaksi, kun joutui itse lähtemään töistä. Minulla oli siis kaksi puhelinta ja kahdet kuulokkeet. Puhelin soi, nappasin kuulokkeet ja vastasin. Ihmettelin hetken, kun mitään ei kuulu, huhuilin ja toistin haloota, kunnes huomasin, että minulla oli väärät kuulokkeet päässä. Kyllä sai taas hetken nauraa omalle toiminnalleen. Vaihdoin kuulokkeet ja vastasin asiakkaalle, onneksi pokka piti, Eliisa kertoo nauraen.