SOLin työhyvinvoinnin peruslupaus on, että kaikista työntekijöistä välitetään yhdenvertaisesti. Näin kiteyttää SOLin työkykyjohtamisen hr-asiantuntija Maria Kaukonen. Työhyvinvointi on SOLilla tärkeä…
Vastuullisuuteen ja erityisesti sen raportointiin liittyy useita direktiivejä. Ne yhtenäistävät eri yritysten raportointia vastuullisuudesta. SOLin vastuullisuusraportoinnin kehittämisessä auttanut Katja Björk kuitenkin muistuttaa, että vastuullisuustyön perustana ovat arjen pienet teot. Niihin voivat vaikuttaa kaikki yrityksen työntekijät.
”Huolehdimme ihmisistämme, maapallosta ja siitä, että tekemisemme on merkityksellistä. Olemme ylpeitä meistä ja työstä, jota teemme. Arvostamme toisiamme, asiakkaitamme ja…
“Tärkeintä on arvostaa ihmistä ihmisenä ja kuunnella.” Näin sanoo SOLin monikulttuurisen työryhmän vetäjä Adil Khan. Hänen mielestään työryhmä tekee tärkeää työtä sen eteen, että kaikkia kohdellaan tasa-arvoisesti ja kaikilla työntekijöillä on samat oikeudet ja mahdollisuudet työskennellä hyvin.
Ukrainalaiset Inna Fomychova, Nadezda Yanovska ja Tatjana Shyvar asuvat Turussa ja työskentelevät SOLilla. Heille kaikille nimenomaan työ on tärkeä elementti jokapäiväisessä arjessa. He viihtyvät työssään hyvin osin siksi, että Turussa asuu paljon ukrainalaisia ja heistä peräti noin 200 työskentelee SOLilla.
Vastuullisuus on SOLissa tekoja, ei vain sanoja. Se näkyy arjessa työturvallisuuden, yhdenvertaisuuden ja ympäristövastuun edistämisenä. Yhteistyössä asiakkaiden kanssa rakennamme kestävämpää tulevaisuutta – nyt on tekojen aika!