Solisti 1/2018

Muistatko ensimmäisen työpäiväsi?

Muistat varmaan myös ensimmäisen työpaikkasi, ja todennäköisesti olet silloin ollut kesätöissä. Meillä oli tänä vuonna SOLissa jälleen koko joukko kesätyöntekijöitä, yksistään Suomessa noin 800 eri-ikäistä nuorta. On tärkeää, että heistä jokainen saa myönteisen ensikokemuksen työelämästä.

Solisti Pääkirjoitus

Teknologiayritys löytää osaajia

Kansainvälisen Keysight Technologies -yhtiön oululaisessa Nemo Wireless Network Solutions -yksikössä työskentelee vaativissa tuotanto- ja asiakaspalvelutehtävissä SOL Henkilöstöpalveluiden työntekijöitä. – Heillä on laaja työnkuva ja he ovat innokkaita, motivoituneita ja toimivat osana tiimiä, Nemon Tanja Leinonen sanoo.

Solisti Henkilöstöpalvelut

Pesula potenssiin kymmenen

Valtakunnallisesti palvelevan SOL Yrityspesulan käytävillä kiiltää pitkä rivi erilaisia pesukoneita ja jälkikäsittelyhallin täyttävät monenlaiset laitteet. Tuhannet tekstiilit puhdistuvat päivittäin ammattilaisten huomassa.

Solisti Pesulapalveluiden tarinat

Lasitehtaan rekrytointi sujuu

Haapajärvellä ja Kiuruvedellä rakennusteollisuuden lasituotteita valmistava PLG on käyttänyt SOLin henkilöstöpalveluja jo viisi vuotta. – Palvelu säästää enimmältä etsimiseltä, mikä on meille helppoa, PLG:n tuotantopäällikkö Petri Savimäki sanoo.

Solisti Henkilöstöpalvelut

Työntekijät sydämen asiana

Laatupalkinnolla palkittu Johanna Flinkman tunnetaan esimiehenä, joka ottaa työntekijät mukaan päätöksentekoon ja huolehtii aidosti heidän hyvinvoinnistaan. Laatupalkinnon lisäksi hänelle myönnettiin…

Solisti