Vanhojen tanssit
Ja pieni tarina siitä, miten puku säilyy hyvännäköisenä ja on myyntikuntoinen juhlien jälkeen
Yksi alkuvuoden kohokohtia monille nuorille helmikuussa ovat vanhojen tanssit. Panostukset ovat tuohon iloiseen juhlaan varsin hulppeat; on pukuloistoa, meikkaamiset, kampaajat, kengät, korut…lista on monilla niin pitkä, että ei pysy mukana.
Tekstiilihuollon tarkka silmä kehottaa, miltei velvoittaa, varsinaisen tanssipäivän jälkeen tarkastamaan puvun erityisen tarkkaan ja tuomaan arvokkaan puvun ammattilaisten käsiin. Puvun helmat saavat tansseissa kyytiä, puvusta löytyy niin meikkiä, huulipunaa, hiuslakkaa, ruokaa, juomaa ja monet näistä saattavat (esim. hiuslakka) olla suhteellisen näkymättömiä vaatteessa. Silti nuo ”näkymättömät” aineet vaurioittavat pitkään ollessaan vaatteessa ja vauriot tulevat näkyviin jälkeenpäin. Kierrätys on päivän sana ja tuota pukuloistoa monesti kierrätetään, pukuja laitetaan myyntiin eteenpäin, joten maaliskuun ohjelmaan ehdotan puvun vierailua pesulan käsissä. Siellä sille saadaan tehtyä kaikki mahdollinen, mitä sille on tehtävissä, jotta se saa elinkaarelleen jatkoa. Puvun huolto, varsinkin sen viimeistely, on erityisen haastava ja työläs vaihe ja puvun pesettäminen ammattilaisella huomioidaan takuuvarmasti pukua myydessä ja itsellä pidettynä se säilyy ensiluokkaisena oikein varastoituna vanhuuspäiviin asti.
tanssiaisterveisin!