Tekstiilit eivät ole lian ystäviä, ne tykkäävät toisistaan ihan yhtä paljon kuin hammas plakista. Ja muita viisauksia vaatehuollosta
Alkuvuosi pakkasilmoineen ja eteläisimmässä Suomessa todella vaihtelevine keleineen hyytävän kylmän, märän ja kostean välimaastossa, on tärkeää muistaa muutamia asioita.
Monet ovat saaneet hyvän startin vuoden alussa kuntoiluun ja ruokaremonttiin, toiset muistavat kylmän ja kuivan ilmaston tuomat haasteet ihonhoidossa ja kulkuneuvot on huollettu kestämään talven viima. Tästä sujuvana ”aasin siltana” siirrytään yhteen tärkeimmistä edellä mainittujen ohella, eli vaatehuollon muutamiin seikkoihin, mitkä huomioiden materiaalit saavat niille kuuluvaa huomiota ja pysyt itsekin niiden ympäröimänä hyvässä huomassa.
Talvivaatteet saavat yllättävän kovaa kyytiä ja joutuvat kovalle koetukselle näihin aikoihin. Niiden on pidettävä lämpöä, osaksi kosteutta, pitäisi hylkiä likaa ja olla toimivia. Monesti pyykkikaaoksen keskellä kotinurkissa ihmettelee varsinkin lapsiperheissä, miten nopea kierto vaatteilla on palata takaisin pyykkikoppaan…hulluimmillaan päällysvaatteillakin jopa yhden käyttöpäivän jälkeen!!
Tekstiilit eivät ole lian ystäviä, ne tykkäävät toisistaan ihan yhtä paljon kuin hammas plakista. Tämän vuoksi vaatteen kunto ja elinkaari pitenee huomattavasti säännöllisellä huollolla ja pesulla. Pesulan silmin erityisesti ulkotakkien pesuvälit ovat toisinaan turhan pitkiä ja niiden puhdistaminen ensiluokkaiseen kuntoon vaatisi toisinaan taikasauvaa. Pitkään materiaaliin syöpynyt lika pureutuu pysyvästi vaatteeseen, eivätkä tekstiilit kestä välttämättä voimakkaita tahranpoistokäsittelyjä. Suosittelen ehdottomasti erityisesti ulkovaatteille uusimaan likaa ja vettä hylkivän suojakäsittelyn aina pesujen yhteydessä, joka helpottaa vaatteen puhdistumista ja parhaimmillaan pelastaa vaatteen suuremmilta haavereilta.
SOL Pesuloilla on käytössään parhaat mahdolliset aineet ja taidot pitää vaate elinvoimaisena, joten älä epäröi käyttää ammattilaista tarpeeksi useasti, jotta vaatteesi saa sille ansaitsemansa hoidon ja tietysti vaatteen kantaja näyttää siinä aina hyvältä. Toppa-/untuvavaatteet saadaan kuohkeiksi ja ilmaviksi tarpeeksi suurissa kuivausrummuissa ja lämpöarvo näissä on aivan toista luokkaa kuin likaisissa, kasaan menneissä tuotteissa. Muistathan myös yhden tärkeimmistä, eli talvivaatteet pesuun kauden päätyttyä ennen kesävarastoon siirtymistä! Lempi kuuluu kesään, mutta lika lempivaateessasi koko kesän tuo sydänsuruja syksylleJ
Mukavaa talvea…ja talvilomia!