Anna meidän olla arkesi auttaja
Meille kaikille lienee turhankin selvää oman alamme tuotteet sekä palvelut ja tästä syystä saatamme helposti jättää kokonaan kertomatta olennaisia asioita, jotta kaikki huomaisivat ottaa käyttöön uusia tuotteita ja palveluita jokaviikkoista arkea helpottamaan.
Toinen puoli lienee se, että kuvittelemme asiakkaan tietävän automaattisesti kaiken kyseisestä tuotteesta. Monelle on varmasti tuttua kodinkoneliikkeessä (minulle ainakin), kun televisio-ostoksilla myyjä puhuu sujuvasti smart-toiminnoista, cmr-kuvasta, sisäänrakennetusta wifi:stä, hdmi-liitännästä…kaupan päälle vielä helppokäyttöinen ”magic motion” kaukosäädin, niin jo on ihme, ellei kauppa synny.
Sama ”hölmöntunne” saattaa tulla tietokoneostoksilla, jollei myyjä huomaa lukea asiakkaansa ilmettä ja avata käytännön tasolle ammattislangia.
Meille pesulapuolen työntekijöille pesulamme palvelut ovat selviä ja jokapäiväistä kauraa. Kuinka monelle uudelle kuluttajalle kuitenkaan on niin selvää, mitä pesulaan voi oikeasti tuoda ja kuka pesulan palveluita voi käyttää? Sorrumme siis itsekin samaan miinaan!
Joka perheessä pyykätään enemmän tai vähemmän normaaleja käyttövaatteita, mutta kuinka monelle tulee mieleen, että samaiset vaatteet voi pesettää myös pesulassa, kaikkea sukista juhlavaatteisiin?! Kesäaikaan on helppo viedä suurempiakin määriä ulos kuivumaan, mutta esimerkiksi talvisaikaan olohuonekin täyttyy ikävästi kuivaustelineistä ja pesulan palvelut olisi enemmän kuin perusteltuja! Isommissa talouksissa lakanapyykin määrä on suurta ja kuivaustilat on rajallisia, tyynyt/peitteet kaipaavat huoltoa, eikä verhojen pesettämistäkään sovi unohtaa, saati pöytäliinoja.
Nahkatakit kaipaavat joskus uutta henkeä, matot pesua, turkit paikan kesäsäilytykseen, vintillä olleet tekstiilit hajunpoistoa, rikki menneet vaatteet korjauspalvelua…pesuloidemme palveluiden määrä on siis todella monipuolinen ja laaja jo pelkästään nämä esimerkit mainitakseni! Lisäksi pesulan käsittelyn jälkeen tekstiilit saavat aivan uuden elämän kunnoltaan, jonka käyttöikä jatkuu entisestään.
Useat mieltävät pesulapalveluiden kuuluvan yrityksille. Yritysasiakkaat ovat tärkeä osa asiakaskuntaamme, mutta suurin osa asiakkaistamme on kuitenkin yksityisiä, eli juuri meitä ”kotipyykkäreitä”!
Kehitymme jatkuvasti ja olemme valmiita joka päivä saamaan ideoita palveluidemme kehittämisestä ja monipuolistamisesta juuri sinulta! Mikä voisi olla se juttu, missä voisimme olla apuna sinun arkipäivässäsi? Ole rohkeasti yhteydessä, tule käymään pesuloissamme piipahtamassa vaikka vain antamassa uusia ideoita ja kyselemässä lisää palveluistamme. Asiantunteva henkilökuntamme antaa mielellään taitonsa käyttöönne ja tarjoaa vaikka kotivinkkejä pyykinhuoltoon, asiakaspalvelupuhelinta unohtamatta.
Anna meidän olla osa arkesi auttajia, tarjoa siivua kotiaskareistasi meille ja täytä siitä vapautuva aika vaikka juuri siihen, mistä tällä hetkellä haaveilet ”joskus ehtiväsi tehdä”. Haasta meidät rohkeasti miettimään uusia palvelumuotoja ja tule käymään palvelupesulassamme. Pesulapalveluiden käyttö on jokaisen ihmisen ja kotitalouden arkipäivää…ja tulisi olla yhtä luontevaa, kuin ”mistelin alla pussaaminen”
Jarkko H.