– Asiakkaamme nauttivat meillä viihteen ensiluokkaisia elämyksiä ja lähtökohdan pitää siis kaikessa muussakin olla huippulaatu, 20-vuotisjuhlia viettävän Hartwall Arenan toimitusjohtaja Kimmo Kivisilta toteaa.
Helsingin keskustan alla mutkittelee kolmen kilometrin mittainen huoltotunneli, jonka kiinteistönhuollon ja turvallisuuden perustana on kattava kameravalvonta. – Tunnelissa kukaan ei ole koskaan yksin, SOLin Aurinkovoimalan palveluesimies Pasi Perkiömäki sanoo.
Toiminta sairaalaympäristössä edellyttää erityisosaamista. Invalidisäätiö Ortonin ja SOLin yhteistyössä kiinteistöhuolto- ja turvallisuuspalvelut täydentävät kustannustehokkaasti toisiaan.
Työn ohessa opiskelu on palvelujohtaja Birgitta Lindvallille tuttua puuhaa. Lähes kymmenen SOLissa vietetyn vuoden aikana hän on suorittanut jo kolme tutkintoa, joista uusin on Turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinto eli TVEAT. Lopputyönään hän laati turvallisuussuunnitelmat BEST WESTERN Hotel Kalliohoviin ja Hotel Raumanlinnaan.
Turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinto on turvallisuusalan esimiestutkinto ja koulutukseen osallistui 22 palvelujohtajaa ja -päällikköä eri puolilta Suomea. Koulutuksen myötä SOL sai lisää turvallisuussektorin ammattipätevyyden omaavia palveluasiantuntijoita.
Töykeiden vartijoiden ja järjestyksenvalvojien aika on ohi, sillä nyt vannotaan aurinkoisen asiakaspalveluasenteen nimiin. Hämeenlinnan Goodmanissa opastetaan epätietoisia, autetaan vanhuksia kantamusten kanssa ja ehkäistään hankalia tilanteita keskustelemalla.