– Jos hotellissa ei ole siistiä, ei auta vaikka seinät olisivat kullatut. SOL on hoitanut Scandic-hotelliemme siivousta toimintansa alusta alkaen ja sopeutuu ketterästi tarpeiden vaihteluihin, varatoimitus- ja talousjohtaja Jouko Liimatainen sanoo.
Huikean suosittu Holiday Club Katinkulta houkuttelee vieraitaan monipuolisilla palveluilla ja majoitusvaihtoehdoilla – hotellilla, lomahuoneistoilla tai loma-asunnoilla. SOL on huolehtinut siivouksesta lomakeitaassa jo vuodesta 2004 alkaen ja tänä keväänä yhteistyötä on laajennettu aamiaispalveluun.
SOL huolehtii Vierumäen erilaisten kiinteistöjen, liikuntapaikkojen ja 300 hehtaarin kiinteistöhuollosta, energianhallinnasta, ulkoalueista, siivouksesta, puutarhahoidosta ja lisäksi muun muassa alueen postinjaosta ja yritysten mökkien emännöinnistä.
Lean-filosofiaan perustuvaa Kerralla oikein -mallia käytetään hyvin erilaisissa kohteissa. Syksyllä otettiin käyttöön PDCA-menetelmä, jota sovelletaan uudessa 90012015 ISO-standardissa.
Toiminta sairaalaympäristössä edellyttää erityisosaamista. Invalidisäätiö Ortonin ja SOLin yhteistyössä kiinteistöhuolto- ja turvallisuuspalvelut täydentävät kustannustehokkaasti toisiaan.
Työn ohessa opiskelu on palvelujohtaja Birgitta Lindvallille tuttua puuhaa. Lähes kymmenen SOLissa vietetyn vuoden aikana hän on suorittanut jo kolme tutkintoa, joista uusin on Turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinto eli TVEAT. Lopputyönään hän laati turvallisuussuunnitelmat BEST WESTERN Hotel Kalliohoviin ja Hotel Raumanlinnaan.
Jyväskyläläinen SOLin myyntipäällikkö Päivi Rautanen on räätälöinyt erilaisia palveluratkaisuja useille asiakkaille myös Jyväskylän Tilapalveluille ja Peurungan kylpylälle.
Lean-filosofiaan perustuvan Kerralla oikein -malli on käytössä jo useissa erilaisissa SOLin kohteissa. – Sen avulla saavutamme konkreettisia, suuriakin säästöjä asiakkaillemme. Samalla työhyvinvointi paranee, kun työntekijöidemme päivät kuluvat ilman tarpeetonta stressiä, kehityspäällikkö Harri Emaus kertoo tyytyväisenä.