Keitä meillä työskentelee?

Meillä työskentelee kaikenlaisia osaajia ja töitä löytyy erilaisiin elämäntilanteisiin sovitettavaksi. Lue lisää, keitä meillä työskentelee

Blogi

Työstä kaikki hyöty irti – viisi vinkkiä kesätyöntekijöille

Moni kesätyöntekijä on jo aloittanut työt ja olipa kyseessä ensimmäinen työpaikka tai ei, niin on hyvä miettiä heti aluksi kuinka kesätyöstä saa kaiken hyödyn irti. Kesätyö ei välttämättä ole juuri siltä alalta, jolla tulee myöhemmin työskentelemään, mutta kaikki työkokemus on aina eduksi. Työstä kannattaa nostaa esille hyvät puolet ja oman työuran kannalta tärkeät asiat, niin saat siitä irti paljon muutakin kuin palkkaa.

Blogi

7 vinkkiä työhakemuksen täyttämiseen

Työhakemusten täyttäminen on olennaisin osa työnhakuprosessia. Rekrytoijamme käsittelevät päivittäin todella suuren määrän hakemuksia – olemme nähneet niitä sen verran, että kokosimme tähän parhaat vinkit niiden täyttämiseen.

Blogi

SOL edelläkävijä toimitilajohtamisessa

SOL on toiminut vuodesta 1992 avoimessa tilassa, jossa kenelläkään ei ole omaa nimettyä työpistettä tai sermejä. SOL –konsernin nykyinen tila, pääkonttori, SOL City on kasvun ja uusien toimintojen myötä laajentunut, mutta konsepti ja toimitilaidea ovat säilyneet

Blogi