Työntömastotrukin kuljettaja

Hakuaika 21.7.2020 mennessä
Sijainti Mäntsälä, Uusimaa
Työsuhteen laatu Fixed-term full-time

Haemme asiakkaallemme Mäntsälään

TYÖNTÖMASTOTRUKIN KULJETTAJIA

Työpäiväsi kuluu työntömastotrukilla ajamisesta suuressa logistiikkakeskuksessa, työtehtäviä ovat esimerkiksi hyllytys, täyslavakeräily sekä aktiivipaikkojen täyttäminen. Kyseessä on kokoaikainen työ, jota tehdään lähtökohtaisesti yövuorossa, mutta on myös mahdollisuus työskennellä muissa vuoroissa. Palkkaus tehtävissä on kaupan TES + KANNUSTEPALKKIO. Työt alkavat heti sopivan henkilön löytyessä, ja työt jatkuvat vuoden loppuun saakka, myös jatko on mahdollista.

Etsimämme henkilö

Tehtäviin sopivalla henkilöllä on jo aikaisempaa kokemusta varastoalalta, sekä jo aikaisempaa kokemusta työntömastotrukilla työskentelystä. Työssä pärjää hyvin aikaansaavalla asenteella, kuitenkin samalla muistaen tarkan ja huolellisen työotteen. Näiden lisäksi hyvä fyysinen kunto on tärkeä näissä työtehtävissä. Lisäksi työpaikan sijainnin kannalta auto helpottaa liikkumista huomattavasti.

Hae töihin

Työhakemuslomakkeen tiedot tallennetaan työnhakijarekisteriin. Yksityisyyden suojaamiseksi laki edellyttää ilmoittamaan tällaisen rekisterin olemassaolosta ja käyttötarkoituksesta. Nämä asiat selviävät rekisteriselosteesta. Kehotamme sinua tutustumaan aineistoon oheisen linkin avulla. Käsittelemme antamiasi tietoja luottamuksellisesti.

Hae tätä paikkaa