Tekstiilihuoltaja Turkuun
TEKSTIILIHUOLTAJA TURKUUN
Hei välivuotta pitävä nuori tai muu töitä etsivä!
Haemme nyt asiakkaallemme tekstiilihuoltajaa, jonka tehtävänä on tekstiilien merkitseminen eli laputtaminen, siruttaminen ja kirjaaminen koneelle. Työn menestykselliseen suorittamiseen tarvitaan hyviä tietoteknisiä taitoja, tarkkuutta, näppäräkätisyyttä ja hyviä hermoja. Aiempaa kokemusta ei tarvita, sillä työhön perehdytetään kunnolla.
Työpäivät ovat arkena maanantaista perjantaihin kokopäiväisesti kahdessa vuorossa, viikonloput ovat vapaat. Tehtävä sopii erinomaisesti esimerkiksi nuorelle välivuotta pitävälle henkilölle, sillä työ kestää ainakin ensi vuoden loppukesään asti, mahdollisesti pidempään riippuen hakijan tilanteesta (esimerkiksi opiskelupaikan saamisesta).
Palkkaus on Avainta ry:n työehtosopimuksen mukainen. SOL tarjoaa työntekijöille koeajan jälkeen myös liikuntaedun, jonka arvo omavastuun jälkeen maksimissaan 240 €/vuosi, min. työaika 15(h/vko). Jätä hakemuksesi oheisen linkin ja siitä avautuvan lomakkeen kautta järjestelmäämme. Muista liittää mukaan myös CV:si. Työt alkavat mahdollisimman pian. Lisätietoja tehtävästä antaa Mervi Santavuori, mervi.santavuori@sol.fi
Ota yhteyttä:
Puhelin: 0504369866 Sähköposti: mervi.santavuori@sol.fi Sijainti: Turku
Työhakemuslomakkeen tiedot tallennetaan työnhakijarekisteriin. Yksityisyyden suojaamiseksi laki edellyttää ilmoittamaan tällaisen rekisterin olemassaolosta ja käyttötarkoituksesta. Nämä asiat selviävät rekisteriselosteesta. Kehotamme sinua tutustumaan aineistoon oheisen linkin avulla. Käsittelemme antamiasi tietoja luottamuksellisesti.